lauantai 13. lokakuuta 2012

Elämän laatikko - Allen Kurzweil

Kirjan nimi: Elämän laatikko (A Case of Curiosities)
Kirjoittaja: Allen Kurzweil, suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1992, suomennos 1994
Sivumäärä: 380
Mistä: Oma (kirjaston poistohylly)

Miten taas sattuikaan, että aloitin viime kuun lopussa kirjan, jonka lukeminen oli hyvin hidasta tarpomista. Tällä kertaa ymmärrän oikein hyvin, miksi kirja oli siellä kirjaston poistohyllyssä. Harmittaa oikein, että tuhlasin näinkin monta viikkoa sen lukemiseen...

Kirja kertoo siis Claude Pagesta, pojasta jolla on lahjoja piirtämisen ja mekaanisten laitteiden saralla. Eletään 1700-luvun loppua Ranskan maaseudulla Tournayssa, mutta kyllä myös Pariisiin päästään kirjan edetessä. Aivan alussa Claude menettää toisen keskisormensa, jonka jälkeen syyllisyyttä tunteva kartanonherra Abbé ottaa Clauden suojelukseensa. Abbé on kirkon helmoista paennut tieteilijä, jota kiinnostaa lähes kaikki. Hänellä on äänen, mekaniikan, filosofian ym. tutkimuksia, ja näissä Claude autteleekin Abbéa. Nämä Abbé tutkimukset herättävät Claudessa palon mekaanisiin laitteisiin (erityisesti äänen muodostamiseen liittyviin), joka on tuleva myöhemmin viemään hänet monenlaisiin ongelmiin.

Sitten niihin 'mystisiin' Rakkauden tunteihin, johon Abbé sotkee Clauden mukaan. Abbé bisnes on nimittäin kellot, joissa on säädyttömiä kuvia. Näitten kuvien tekemisen hän laittaa Clauden vastuulle. Olisikohan poika silloin ollut kymmenen vuotias... Kohta näistä emalitöistä päästiinkin jo säädyttömiin mekaanisiin liikkuviin kuviin, jotka saivatkin suurta suosiota asiakkaissa. Inspiraatioksi teoksiinsa Claudelle annettiin kirjakauppias Livren salaisesta säädyttömien kirjojen osastosta, jossa Claude tuleekin työskentelemään myöhemmin muutettuaan Pariisiin. Livren kirjakauppa Globessa oppipoika aikanaan aloittaa Claude suhteen n. nelikymppisen asiakkaan kanssa, joka hyödynsi paljon tätä kirjakaupan salaista osastoa. Ihmettelempä vain miksi Claudelle tuli niin suurena järkytyksenä, että tämä puumanainen ei halunnut jakaa elämäänsä 15 vuotiaan pojan kanssa, sen jälkeen kun oli vapautunut avioliitostaan. Että sellaista, ei jäänyt kirjailijan todellinen kiinnostuksen kohde epäselväksi...

Kirjassa oli oikeastaan hyvin vähän sitä mekaniikkaa, jonka vuoksi poimin kirjan mukaani sieltä poistohyllystä. Kuitenkin ne mekaaniset osuudet olivat ne mielenkiintoisimmat osuudet kirjassa. Oli ihan mukavaa lukea Clauden uusia innovaatioita ja miten hän kehitti ullakkohuonettaan teknisesti. Ikävä kyllä siihen tungettiin vain liikaa sitä kaikkea muuta sekaan. Kuitenkin myös sivuhenkilöiden satunnaiset nokkelat kommentit olivat kirjan parasta antia, mutta eivät ne sitä pelastaneet. Lukuintoani vähensi myös se, että tiesin loppuratkaisun. Tästä saan kiittää Hesarin arvotelua 1994 vuodelta, jota rupesin lukemaan vähän ennen kirjaan tarttumista. Arvostelu jäi parin kappaleen jälkeen kesken, ja syy oli se että jo siinä kerrottiin kirjan loppu...

Claude Page on kai oikean henkilö, jonka elämän laatikon ympärille tarina muotoutuu. Tai oikeammin kirja on jaettu sen mukaan kymmeneen osaan, joista jokaisen osan nimi on yhden esineen mitä tuolta laatikosta löytyi. Ikävä kyllä hyvä idea vähän lopahti, kun vain yhdessa osassa edes vähän selvisi, miten tämä esine oli päätynyt Clauden haltuun. 1700-luvulla oli siis ilmeisesti muotia tallettaa laatikkoon elämänsä tärkeistä hetkistä jokin esine, joka kuvasti sitä hetkeä. Näin syntyi siis ihmisen elämän kokonaisuus laatikon sisälle esineiden muodossa. Clauden laatikossa oli lasipurkki, helmiveneen kuori, korvasieniä, nivelnukke, helmi, hemppo, taskukello, pieni kilisevä kello ja nappi. Yksi osa oli tyhjä. Tälläisestä laatikosta siis Kurzweil oli saanut inspiraationsa kirjaan. Olisin vain toivonut sen näkyvän vähän selvemmin itse kirjassa.

Erään huvittavan jutun kyllä bongasin kirjasta. Siinä nimittäin viitattiin pariin kertaan Shakkikoneen rakentaneeseen von Kempelleniin, josta olen siis lukenut tämän Sakkiautomaatti romaanin viime kesänä. Hauska yhteensattuma. Korostaisin vielä, että lukekoon ken haluaa, muuta en kyllä suosittele. Ainut syy miksi en antanut yhtä tähteä on alla olevan katkelman kaltaiset kohdat, joita kuitenkin oli hyvin harvassa.

'' ´´- - lukematon kirja on kuin hiomaton lasi joka peittää kauneuden kaikilta jotka eivät astu  sisään.´´
´´Pötyä´´, Livre sanoi. ´´Kirjoja ostetaan enemmänkin omistettavaksi kuin luettavaksi. - - Ei ole mitään hienompaa kuin vanha täydellisesti säilynyt kirja. Ei sillä ole väliä onke se luetu vai ei.´´
Abbé puolusti kantaansa ´´Te tässä pötyä puhutte. Paras ylistys minkä kirja voi saada on että se on paljosta lukemisesta hajonnut. - -´´ ''
s. 111

Tähdet: * *

Lue oman hyllyn kirjat - haaste eteni siis yhdellä kirjalla. Tilanne 2/65

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...