torstai 9. elokuuta 2012

Sakkiautomaatti - Robert Löhr

Kirjan nimi: Sakkiautomaatti (Der Schachautomat)
Kirjoittaja: Robert Löhr, suomentanut Riitta Virkkunen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2006
Sivumäärä: 333
Mistä: Kirjastosta lainattu

'' ´Pari viikkoa sitten ranskalainen fyysikko Pelletier esitteli hovissa keksintöjään: magnetismikyhäelmiä. -- Maria Teresia kysyi minulta esityksen päätteeksi, mitä mieltä olen Jean Pelletrieristä, ja päätin puhua suoraan. Sanoin hänelle, että tieteessä ollaan jo paljon pidemmällä ja että minä, joka en ole edes opiskellut Académiessa niin kuin Pelletier, pystyn esittelemään hänelle keksinnön, jonka rinnalla Pelletrien näpertelyt näyttävät pelkiltä silmänkääntötempuilta. Se tietenkin herätti keisarinnan uteliaisuuden. Hän otti sanani todesta...Ja antoi minulle puoli vuotta vapaa kaikista muista tehtävistäni, jotta voisin valmistella keksintöäni´.
´Mitä keksintöä?´ 
-- ´Sakkikoneen´.
s. 10-11

1700- luvin lopulla Wolfgang von Kempelen on liemessä. Hän on tullut luvanneeksi Itävalta-Unkarin keisarinnalle rakentavansa koneen, jota ei ole mahdollista rakentaa, nimitääin shakkiautomaatin. Tästä saa alkunsa mestarihuijaus, joka kestää melkein vuosisadan. Kempelen nimittäin rakentaa (juutalaisen Jakobin kanssa) shakkiautomaatin. Turkkilaisen mestarishakinpelaajan, jota kuitenkin ohjaa ihminen sisältäkäsin. Ongelmaksi tulikin koko, joten Kempelen ´palkkaa´ hommaan kääpiö Tiborin, joka on jo pitkään elättänyt itsensä shakinpeluulla. Hartaana kristittynä Tibor ei olisi halunnut ryhtyä tähän huijaukseen, mutta kun vaihtoehtona on vuosia vankeutta, hän suostuu tehtävään. Eihän se ole kuin yksi peli Wienin hovissa...

Asiat sujuvat vähän liiankin hyvin ja yksi peli muuttuu pian viikottaisiksi esiintymisiksi. Kempelen rupeaa myös vaatimaan Tiborilta enemmän ja enemmän, ja kohta Turkkilaisen pitäisi olla voittamaton. Häviöt eivät ole sallittuja, vaikka Tibor olisi haavoittunut tai valoa antava kynttilä sammuisi. Varsinkaan, kun Turkkilainen saa kutsun pelata itse Maria Teresiaa vastaan.

Kone ei ainoastaan herätä ihailua, vaan myös paljon pelkoa ja kateutta. Pressburgin (nyk. Bratislava) kaupungissa rupeaa kiertämään huhu Turkkilaisen kirouksesta. Se joka ei häviä Turkkilaiselle, joutuu onnettomuuteen. Huhu sai vain vettä myllyynsä, kun Turkkilaisen lähellä tapahtuu merkillinen kuolemantapaus... Monet halusivat myös selvittää shakkikoneen salaisuuden, mutta he eivät onnistuneet siinä lähes vuosisataan. Koneen kehittäjät nimittäin veivät salaisuuden mukanaan hautaan. Halusivatpa he tai eivät.

Toisessa ajassa (1783) seurataan shakkiautomaatin yhtä peliä Neuchâtelissä. Aikaa on kulunut ja tällä kertaa saa Kempelenin kone vastaansa kelloseppä Gottfried Neumannin. Kääpiön, jonka kukaan ei ole tiennyt osaavan pelata shakkia...

Oikeastaan pidin kirjasta, jopa enemmän kuin uskoinkaan. Kirjailijalla on omanlainen tapa kirjoittaa. Tekstissä oli myös mielenkiintoisia vertauksia. Esim. yhdessä luvussa Prometheus (kempelen) ja Zeus (Unkarin ruhtinaspiispa) väittelevät shakkiautomaatin tulevaisuudesta. Tämä oli mukava lisä tekstissä ja pidinkin yleensä Löhrin tarinasta ja kirjoittamisesta.

Löhr oli myös mukavasti sekoittanut faktaa ja fiktiota, ja lopussa olevasta Kirjailijan huomautuksissa hän selventää, mikä olikaan totta ja mikä keksittyä.Tämä on hyvä, koska tykkään lukea historiallisia kirjoja, ja onkin mukavaa tietää mikä lukemasta on oikeasti tapahtunut. Tässäkin kirjassa Löhr on saanut inspiraation oikeasta shakkiautomaatista, joka oli 1700-luvulla esitelty Wienin hovissa Kempelenin toimesta. Huijaus oli myös totta, koska konetta todellakin ohjasi siäsltäkäsin kääpiö. Tosin kukaan ei tiedä kuka tämä kääpiö oli... Kirjaan lopussa oli myös tietoluku, jossa kerrottiin automaatin vaiheista kirjan tapahtumien jälkeen.

Nyt sitten itse kirjaan ja sen hahmoihin. Minun kävi niin paljon sääliksi Tiboria, joka joutui pelaamaan ahtaan Turkkilaisen sisällä. Pitihän automaatin sisustaakin esitellä ja näyttää, että ei siellä sisällä ole ketään. On vain niin luonnotonta lukita joku sisään paikkaan missä ei pysty edes liikkumaan, vain kyyristelemään monta tuntia pelaten shakkia. Kova kohtalo oli Tiborilla. Jopa silloin kun Tibor ei pelannut, hän oli vankina. Ei automaatin vaan Kempelenin talon sisällä. Eihän kukaan saanut tietää, että kaupungissa oleskeli kääpiö. Tibor oli myös aivan liian sinisilmäinen. Monta kertaa ihmiset vetivät häntä höplästä, mikä johti hänet usein ongelmiin. Tiborilla oli myös alkoholiongelmaa ja hän oli aikamoinen jörrikkä aluksi. Jotkut kohtaukset olivat myös aika yököttäviä. Ongelmistaan hän kuitenkin selvisi sitkeän luontonsa ansiosta. Kuulostaa ehkä vähän liialta, mutta oikeastaan Tibor oli varsin uskottava hahmo. Kempelen taas vaikutti hyvin kunnianhimoiselta, eikä hän tuntunut kaihtavan keinoja. Toisaalta taas hän vaikutti hyvin epätoivoiselta. Empä tiedä kumpi tunne ohjasi enemmän hänen toimintaansa. No, eihän toinen sulje pois toista.

Kirja oli mielestäni hyvä ja ajatuksia herättävä. Mitä me ihmiset olemmekaan valmiita tekemään maineen ja mammonan eteen. Tietenkin miinuspuoliakin oli. Osat kohtauksista eivät nyt olleet aivan mieleeni, mutta pitää koittaa muistaa, että tuolloin oli vähän erillainen aika, ja että romaani on Löhrin esikoinen.

Tähdet: * * * +

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...