tiistai 31. maaliskuuta 2015

Traumbach - Joel Haahtela

Kirjan nimi: Traumbach
Kirjailija: Joel Haahtela
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 112
Mistä:  Aleostos


Nuori mies Jochen saapuu erääseen ilmeisesti Itä-Saksalaiseen kaupunkiin kesäkuisena päivänä. Hänellä ei ole mukanaan liemilti muuta kuin taskusta pilkistävä arvostetun lehden Frankfurter Allgemeinen reportterikortti sekä muistivihko johon kirjoittaa havaintojaan. Jochen tehtävä on sinäänsä yksinkertainen: mene kaupunkiin, etsi mies nimeltä Traumbach, haastattele häntä ja kirjoita siitä eläväinen juttu. Kuka on kuitenkaan tuo mystinen Traumbach, joka tuntuu alati pakenevan ja luistavan Jochenin otteesta? Lopulta herääkin kysymys onko kukaan loppujen lopuksi sitä miltä näyttää, ja onko edes tuo kaupunki, josta ihmisillä on niin kova hinku pois, enää sama.

Traumbachin kertojavalinta on hyvin mielenkiintoinen. Kertoja on nimittäin hyvin tietoinen itsestään ja tuo sen lukuisia kertoja esiin pienoisromaanin aikana. Kertoja tuntuikin siten enemmänkin joltakin kirjan jumaliselta henkilöltä, joka katselee ja valvoo varsinaisten henkilöiden elämiä. Oikeastaan ihastuin suoraan tähän kertojaan, joka kommentoi tapahtumia eksyen aina välillä itse tarinasta filosofisoimaan omia ajatuksiaan ennen ajautumista takaisin Jochen elämän pyörryksiin. Tämä Haahtelan luoma kerronnan kuljettaminen on jotakin niin nerokasta, että en voi muuta kuin ihmetellä sen hienoutta.

'' Nyt tulee sopivasti raitiovaunu, vyöryy mutkaan, eikä vauhti päätä huimaa. Kilisee kello, särähtää johto, iskee kipinä. Nuori mies nousee kyytiin ja löytää paikan vaunun takaosasta, ikkunan vierestä. Ajetaan puiston viertä ja pysähdytään kirkon kohdalle. Torni kohoaa taivaalle ja kutittaa pilveä. Kadun varrella kasvaa lehmuksia, jotka tupruttavat tuoksuja ilmaan. Ajetaan, pysähdytään, metalli kitisee. Kilisee kello! Ollaan Seelestrassen kohdalla, siinä missä on makkarakauppa ja joskus aikoinaan jono. Nyt luukulla on lappu, ja kukapa muistaa enää nuttujen talvisen tärinän. ''
s. 9

Traumbach on hyvin erilainen teos. Se pitää tiiviisti hyppysissään, mutta samalla siitä on vaikea saada otetta. En ole aiemmin Haahtelaa lukenut, mutta ainakin tässä hänen kielensä on hyvin harkittua, mikä toisinaan vakuutti ja toisinaan pikemminkin vain hämmensi. Toisaalta tarina on itsessäänkin aika hämmentävä, joten sinäänsä Haahtelan kieli sopi siihen kuin kuppi lämmintä kaakaota kylmänä talvipäivänä. Pitkään lukiessa en oikein tiennyt mitä ajatella, mutta kannet suljettuani olin kuitenkin ennen kaikkea vaikuttunut. Jäi vähän sellainen fiilis, että nyt tulisi lukea Traumbach heti uudestaan, jossa onnistuisin tavoittamaan sen kaikki nyanssit. En ole siis vieläkään täysin varma mitä tuli luettua, mutta jotakin hienoa se ilmeisesti oli.

'' Tarinan selostaminen on sikäli kiehtovaa, ettemme todellakaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.''
s.46

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: P.S. Rakastan kirjoja, Lumiomena, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Ullan luetut, Opuscolo, Kirjanurkkaus, Täydellisyys on ihmisen luomaa, Kirjoihin kadonnut, Mari A:n kirjablogi, Sinisen linnan kirjasto, Luettua, Lukutuulia, Poplaari, Minnan lukemaa ja Lukuisat kissanpäivät


lauantai 28. maaliskuuta 2015

Enkelit ja demonit - Dan Brown

Kirjan nimi: Enkelit ja demonit (Angels & Demons)
Kirjailija: Dan Brown, suomentanut Pirkko Biström
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2000, suomennos 2005
Sivumäärä: 439
Mistä:  Omasta hyllystä


Kun Harvardin yliopiston symboliikan professori Robert Langdon saa puhelun aamuviideltä, ei hän voi aavistaakaan minkälaisiin seikkailuihin ja salaliittojen verkkoon hän tulee sotkeutuneeksi. Kyseisen puhelun seurauksena hänet kiidätetään huippunopealla uudella lentokoneella ydinfysiikan tutkimuslaitokseen CERNiin Sveitsiin sen johtajan Maximilian Kohlerin juttusille. On tapahtunut murha. Sen lisäksi, että erään maineikkaan tutkijan elämä on riistetty, on samalla ryöstetty suuri pisara antimateriaa - ainetta jonka tuhovoima on ydinkärjen luokkaa. Poliisin sijasta paikalle on kuitenkin kutsuttu symbologi Langdon, koska murhaaja on jättänyt jälkeensä hyvin omalaatuisen käyntikortin. Ruumiiseen on poltettu ikivanhan, katolisen kirkon toimesta vainotun, tiedeseura Illuminatien ambigramminen symboli, joka ei ole nähnyt päivänvaloa ennen. Tämän kuolleeksi luullun salaseuran asiantuntijana Robertilla on edessään hyvin haastava tehtävä, jonka onnistumisesta on kiinni koko katollisen kirkon tulevaisuus.

Illuminatien ryöstämä antimateriasäiliö on ilmestynyt Vatikaanin tiloihin juuri kun uuden paavin valinta on käynnistymässä. Säiliössä oleva kello vähenee uhkaavasti, näyttäen aikaa Vatikaanin vääjäämättömään tuhoon. Alkaa kilpajuoksu, jossa Robert Langdon ja kuolleen tutkijan tytär Vittoria Vetra lähtevät seikkailemaan ympäri Roomaa tavoitteenaan seurata ikivanhaa salaista illuminatien reittiä näiden piilopaikkaan Valaistuksen kirkkoon pelastaakseen Vatikaanin varmalta tuholta. Ympäri Roomaa on piilotettu lukuisia vihjeitä erilaisiin patsaisiin ja kirkkoihin, joita he ryhtyvät seuraamaan. Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo, sillä jäljet ovat voineet kylmetä satojen vuosien saatossa. Kuinka laajelle Illuminaattien lonkerot ylettävätkään?

'' ''Herra Langdon, kaikki kysymykset ovat alkujaan hengellisiä. Hengellisyyttä ja uskontoa on aikojen alusta lähtien käytetty täyttämään niitä aukkoja, joita tiede ei kyennyt ymmärtämään. Auringon nousu ja lasku selitettiin muinoin Helioksen ja liekehtivien vaunujen avulla. Maanjäristykset ja hyökyaallot johtuivat Poseidonin vihasta. Tiede on nyt todistanut sellaiset jumalat valheeksi. Pian kaikki muutkin jumalat todistetaan valheeksi. Tiede on jo antanut vastauksen melkein jokaiseen kysymykseen, jonka ihminen on pystynyt esittämään. Jäljellä on vain muutamia kysymyksiä, juuri syvimmät salaisuudet. Mistä olemme tulleet? Miksi olemme täällä? Mikä on elämän tarkoitus?'' ''
s. 32

Tiede ja uskonto. Kaksi maailman mahtivoimaa hyvin ristiriitaisine näkemyksineen. Brown on herättänyt henkiin tuon entisaikojen kaunan, joilloin kirkko vainosi tieteitä. Tietysti nykyäänkin näiden tahojen välillä on omat kiistakapulansa, vaikkei vihanpito olekaan aivan entisen tasoista. Jo Enkelit ja demonit teoksen nimi tuo kirjaan vastakkainasetteluja, mutta kumpi taho onkaan loppujen lopuksi se enkeli ja kumpi saa pukeutua demonin viittaan.

Oikeastaan nautin eniten alun hidastempoisemmasta osiosta, jolloin pyörittiin CERNissä ja keskityttiin puimaan fysiikkaa ja uskontoa sekä niiden väistä suhdetta. Ylipäätänsä tuolloin alustettiin koko tarina selitettäessä Illuminaattienkin historiaa. Välillä tuli oikein tunne, että Brown on halunnut omalla tavallaan sivistää lukijaansa, ja siksi kaikki tiedetermit ja muut oli selitetty tarkoin dialogissa. Sinäänsä tämä oli oma mukava lisänsä, vaikkakin pitää pitää mielessä, että Brown on kirjailija eikä fyysikko tai historioitsia, joten faktojen paikkansapitävyydestä jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä. Loppua kohden teos muuttui kuitenkin pitkälti pelkäksi kilpajuoksuksi ja tiede ja symboliikka jäivät vähän sivuosaan harmikseni.

Loppujen lopuksi minulle jäi hyvin kahtia jakautunut tunnelma Enkeleistä ja demoneista. Valitsin sen luettavaksi vain siitä yksinkertaisesta syystä, että ylppäreiden rinnalle tarvitsin jotakin hyvin juonivetoista. En kuitenkaan pitänyt siitä, että mitä pidemmälle tarinassa edettiin, sitä enmmän siitä tuli vain toimintaa, jossa professori Langdon vain siirtyy toisesta hengenvaarallisesta tilanteesta seuraavaan. Siis kuinka monta kertaa yksi ihminen ehtii parin tunnin sisällä olla lähellä tukehtua? Kirjan henkilöhahmojen uskottavuus ei myöskään ollut aivan katossa, ottaen huomioon että hiukan nyhveröstä symbologista kuoriutuukin yhtäkkiä jonkinasteinen supermies joka pyrki pelastaamaan päivän. Pidin kirjan historiallisesta kontekstista ja Vatikaanista ja Roomasta miljöönä, vaikkaakaan tarina ei itsessään ollutkaan niin vakuuttava. Uskon että en päässyt oikein oikeaan tunnelmaan, koska olen nähnyt tähän kirjaan perustuvan elokuvan joten yllätysmomentti ja tunnelman tiivistymisen luominen eivät enää tepsineet minuun, sillä niillähän Brownin kirjat pitkälti ratsastavat. Muistaakseni pidin kuitenkin Brownin Murtumattomasta linnakkeesta, joten ehkä annan hänelle vielä uuden mahdollisuuden vakuuttaa. Historia ja tiede kytkettyinä tarinaan on kuitenkin sen verran houkutteleva yhdistelmä.

´´ THIS COLUMN IS IONIC
'' Tämä pylväs on joonialainen.'' Fyysikotkin siis töhertävät graffiteja, Langdon mietti ja silmäili pylvästä myhäillen. ''Huojentavaa nähdä, että jopa loistaville fyysikoille sattuu erehdyksiä.''
Kohler katsoi häneen. '' Mitä tarkoitatte?''
''Tuo lapun kirjoittaja erehtyi. Tuo pylväs ei ole joonialainen. Joonialaiset pylväät ovat tasapaksuja. Tuo suippenee. Se on doorilainen - joonailaisen kreikkalainen vastine. Yleinen erehdys.''
Kohler ei hymyillyt. '' Herra Langdon, kirjoittaja tarkoitti sanansa vitsiksi. Ionic merkitsee joonialaisen lisäksi mitä tahansa missä on ioneja - sähköisesti varautuneita hiukkasia. Niitä on melkein kaikkialla.''
Langdon kääntyi katsomaan pylvästä uudestaan ja ähkäisi. ´´
s. 33

Tähdet: * * +

Lue oman hyllyn kirjat -haaste etenee taas vaihteeksi tilanteeseen 24/65

Muualla luettu: Kirjailijan kellarissa, Todella vaiheessa, The books of my life ja Diary of the Page Turner
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...