tiistai 20. tammikuuta 2015

Jeninin aamut - Susan Abulhawa

Kirjan nimi: Jeninin aamut (Mornings in Jenin)
Kirjailija: Susan Abulhawa, suomentanut Pauliina Klemola
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2010
Sivumäärä: 340
Mistä: Omasta hyllystä

'' Kaukaisessa menneisyydessä, ennen kuin historia marssi kukkuloiden yli ja pisrtoi nykyisyyden ja tulevaisuuden sirpaleiksi, ennen kuin tuuli tarttui maata kulmasta ja ravisteli siitä nimen ja luonteen, ennen kuin Amal oli syntynytkään, pieni kylä Haifan itäpuolella eli rauhassa viikunoista ja oliiveista, avoimista rajoista ja auringonpaisteesta. ''
s. 17

Ennen kaikkea kauhua ja tuskaa maaseudun idyllissä elävät muslimipariskunta Yahya ja Basima poikiensa Hasanin ja Darwisin kanssa. On 40-luvun alku, ja ainut perheen elämää järisyttävä tapahtuma on Hasanin halu mennä naimisiin kurittoman beduiinityttö Dalian kanssa vastoin äitinsä tahtoa. Hasan saa kuitenkin tahtonsa läpi ja häät pidetään, ja avioliiton hedelmänä syntyy kaksi poikaa: Yusuf ja Ismail. Vuonna 1948 kaikki kuitenkin muuttuu. Juutalaiset tulevat väkivalloin ryöväämään maat ja pakottavat muslimit lähtemään tai kuolemaan raa'asti. Tapahtumien aiheuttamassa sekasorrossa puolivuotias Ismail katoaa. Myöhemmin hänestä tulee David. Hänestä on tullut juutalainen.

'' ''Et voi viedä lasta sinne'', [Israelilais]sotilas sanoi vahvasti murteisella arabian kielellä. 
''Miksen?''
''Toimittajia.''
''Pelkäättekö te, että maailma saattaa nähdä, mitä te teette lapsille?''
''Suu kiinni. Voin ampua sinut siihen paikkaan, jos haluat'', sotilas varoitti kohottaen kivääriään, mutta samalla hän hymyili, mikä oli minusta outoa.
Sisar Marianne vastasi hermostumatta: ''Siitä vain. Sinä et mitenkään eroa niistä natseista, jotka yrittivät estää minua hoitamasta juutalaisia toisessa maailmansodassa.'' ''
s. 89

Hasanin perhe muuttaa Jeninin pakolaisleiriin, ja he saavat tyttären nimeltä Amal. Vaikka sitä luulisi edes pakolaisleirin säästyvän juutalaisten terrorilta, joutuu Amal elämään lapsuutensa jatkuvan pelon keskellä. Koska vain taivaanraannasta voi siintää pommikoneet tai israelin armeija, tuoden mukanaan tuhoa ja nöyryyttämisiä. Tämä jatkuva epävarmuus ja tuska vievät lopulta Dalian järjen jättäen Amalin kasvamaan vailla äidinrakkautta. Näillä sodan lapsilla ei kuitenkaan ole tietoa parammesta, joten kauhukin lomassa he leikkivät, iloitsevat, ystävystyvät ja rakastuvat. Lopulta Amal pääsee tavoittelemaan parempaa elämää Yhdysvalloissa, mutta siitä maksettava hinta on kova. Lapsuuden traumat eivät jätä häntä rauhaan, eikä hän tunnu sopeutuvan tuonne uuteen yhteiskuntaan, jossa elämän suurin murhe tuntuu olevan ulkonäköpaineet.

'' Meitä oli Arin työhuoneessa kolme sukupolvea, jotka oli itsepintaisesti kiskonut yhteen tarina, jota oli estetty jatkumasta ja joka nyt vaati tulla kerrotuksi. Se oli tarina tuntemattomassa pikkukylässä eläneestä suvusta, joka eräänä päivänä kohtasi vieraan historian ja joutui ikuisiksi ajoiksi kaipauksen ansaan juurien ja maaperän väliin. Se oli kertomus sodasta, sen hyytävästä, polttavasta ja uudestaan hyytävästä tulesta. Rajusta rakkaudesta ja itsemurhapommittajista. Tytöstä, joka pakeni kohtaloaan tullakseen sanaksi vailla merkitystä. Aikuistuneista lapsista, jotka yrittivät löytää kaikesta mielipuolisuudesta oman olemassaolonsa merkityksen. Totuudesta, joka työntyi valheiden läpi ja nousi esiin säröstä, arvesta miehen kasvoissa. ''
s. 303

Tuossa yllä olevassa lainauksessa on tiivistettynä koko romaanin tarina. Se on kaamea sukutarina, kuinka elää kun kaikki ja sen ylikin on viety. Tämän kaaoksen keskellä ei auta muu kuin koittaa elää niin tavallista elämää kuin suinkin voi. Vaikka Al-Hijan perhe on fiktiivinen, ovat tapahtumat faktoihin perustuvia. Se asia juuri saakin niskakarvat pystyyn. Sitä ei vain voi ymmärtää, miten kukaan voi elää koko ikänsä tuollaisessa piinassa. Abulhawa on halunnut antaa äänen näille kurjille ihmispoloille. Jeninin aamut on sorrettujen palestiinalaisten ääni - avunhuuto, joka toivottavasti ei kaiu kuuroille korville.

'' '' [- -] Tästä maasta on päätetty tehdä juutalaisvaltio. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos arabit vain hyväksyvät sen, kaikki menee hyvin ja voimme elää rinnakkain.''
Hasan istuutui Arin viereen. ''Mutta juurihan sinä sanoit, että he haluavat ´juutalaisvaltion´.''
''Niin, mutta luultavasti he antavat arabien jäädä.'' Sanat tulivat ulos ennen kuin Ari ehti estää niitä.
''Ai että ne maahanmuuttajat antavat minun jäädä omalle maalleni?'' Hasanin ääni kohosi.
''Hasan, en minä sitä tarkoittanut. Olet minulle kuin veli. Tekisin mitä tahansa sinun ja perheesi puolesta. Mutta se mitä Euroopassa tapahtui...'' Arin sanat haipuivat hirvittäviin kuviin, joita kumpikin oli nähnyt kuolemanleireistä.
Hasan pusersi toisen oliivn, aivan kuin olisi yrittänyt nipistää Arin sanat ilmasta, mihin ne olivat jääneet roikkumaan kuin petos.
''Juuri niin, Ari. Mitä eurooppalaiset tekivät. Eivät arabit. Täällä on aina elänyt juutalaisia. Siksihän niin moni on tullut tänne nyt, eikö niin? Kun me luulimme, että he vain etsivät turvapaikkaa, että pakolaisparat vain haluavat elää, he ovatkin haalineet aseita ajaakseen meidät pois omista kodeistamme.'' ''
s. 38-39

Mitä kauheuksia palestiinalaiset ovatkaan kokeneet. Israelilaiset sotilaat ovat kuin raakoja jumalia. Heillä on valta, mielipuolisesti ilman rangaistuksen pelkoa, kiduttaa, hakata, murhata, raiskata, kidnapata lapsia ja nöyryyttää arabeja mielensä mukaan. Edes lapset, naiset ja vanhukset eivät säästyneet sen enempää tältä terrorilta. Kun pommikoneet tulevat vailla sen suurempaa syytä, ja tulittavat puolustuskyvyttömiä asukkaita, ei voi tunte muuta kuin epäuskoa ja vihaa. Lukiessa tätä kaikkea ei halua ymmärtää. Sen ei halua olevan totta, saati nykypäivää. Miten tälläistä kohtelua on voitu suvaita ja jopa peitellä!? Miten tämän on annettu jatkua ja käännetty viattomien ihmisten tuskalle selkänsä? Tuntuu niin nurinkuriselta, että juuri juutalaiset, jotka olivat joutuneet kokemaan kauheuksia natsien käsissä, itse syyllistyivät moisiin tekoihin. Väkivalta lisää väkivaltaa synnyttäen kierteen, jolle ei näy loppua. Kun diplomatia pettää vuodesta toiseen, ja palestiinalaisten kärsimykset jatkuvat, niin ei ole suurikaan yllätys, että myös he ovat tarttuneet aseisiin, kostaakseen kaiken sen hävityksen, jota ovat kokeneet. Molemmilla puolilla tavallinen kansa on se suurin kärsiä, kun äärimmilleen kiristynyt tilanne kärjistyy jälleen.

Abulhawan teos herattää paljon ajatuksia. Se ravistelee lukijaa, pakottaen tämän vihdoin näkemään myös palestiinalaisten kärsimykset. Tällä tasolla tämä teos oli hyvin vaikuttava. Tunsin lukiessa vihaa, surua ja epäuskoa. Jäin kuitenkin kirjallisesti kaipaamaan jotakin. Abulhawan teksti, vaikka käsitteleekin voimakkaita aiheita, tuntui etäännyttävän minut lukijana paikkapaikoin. Jäin kaipaamaan enempi syvempää pureutumista ihmisten tunteisiin, sillä välillä kerronta lipsui enempi pelkkien tapahtumien luetteloimiseksi. Mielestäni myöskin eri puolille ajautuneiden Yusufin ja Ismail/Davidin kohtaloiden kietoutumisesta olisi voinut saada enenmmän irti. Vaikka en siis ole täysin vakuuttunut Abulhawan kirjoitustyylistä, on itse tarinan aihe niin sykähdyttävä, että Jeninin aamut tulisi lukea. Se sai aikaiseksi ajatusmyrskyn, joka muokkais käsitystäni Israelin tilanteesta.

'' ''Maan ja kaiken sillä olevan voi ottaa pois, mutta kukaan ei voi ottaa pois tietoasi tai ansaitsemiasi oppiarvoja.'' ''
s. 76

Tähdet: * * * +

Lue oman hyllyn kirjat -haaste etenee näin ollen tilanteeseen 23/65

Muualla luettu: Järjellä ja tunteellaKirjoihin kadonnutRakkaudesta kirjoihinKaiken voi lukea!LuettuaKuuttaren lukupäiväkirjaSavannilla ja Kirsin kirjanurkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...