maanantai 26. tammikuuta 2015

Kuolleen miehen huvimaja - Agatha Christie

Kirjan nimi: Kuolleen miehen huvimaja (Dead Man's Folly)
Kirjailija: Agatha Christie, suomentanut Anna-Liisa Laine
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1956, suomennos 1975
Sivumäärä: 202
Mistä: Omasta hyllystä

Englannin idyllisellä maaseudulla sijaitsee Nasse Housen kartano laajoine tiluksineen. Sen nykyiset omistaja, uusrikas sir George Stbbs ja hänen tyhmänpuoleinen materialisti vaimonsa Hattie, päättävät järjestää juhlat, joiden vetonaulana toimii murhamysteerileikki. Tämän ohjelmanumeron suunnittelijaksi palkataan omenoista viehättynyt erikoislaatuinen salapoliisikirjailija Ariadne Oliver. Rouva Oliver ryhtyykin tuumasta toimeen laatien mitä mielikuvutuksillisimman mysteerin, mutta kuitenkin häntä jäytää jatkuva tunne, että kaikki ei ole kohdillaan. Aivan kuin häntä olisi johdateltu luomaan tietynlaiset puitteet valemurhalle.

'' - Ei aivan... Sentapaisia typeriä ehdotuksia on tehty, ja sitten minä olen kuohahtanut ja he ovat antaneet myönten, mutta he ovat samalla soluttaneet mukaan jonkin melko yhdentekevän pikku ehdotuksen, ja koska minä olen jo asettunut lujasti vastustamaan toista asiaa, olen hyväksynyt tämän vähäpätöisen asian kiinnittämättä siihen erityisempää huomiota. ''
s. 15

Koska Ariadne Oliver ei pääse eroon tunteestaan, että joku manipuloi häntä salaa, päättää hän hälyyttää paikalle kuuluisan salapoliisin Hercule Poirotin, jonka tehtävänä on estää mahdollinen tuleva murha. Kaikki sujuu kuitenkin leppoisasti kunnes juhlien loppupuolella löytyy ruumis. Tämä tyttöparka on murhattu täsmälleen samalla tavalla kuin rouva Oliverin murhamysteerileikissä. Nyt Poirot on suuren tehtävän edessä. Kuka yli kahdestasadasta vieraasta olisi voinut tehdä sen? Entä minne on kadonnut talon rouva Hattie? Voisiko ruumiita olla peräti kaksi?

'' Hercule Poirot istui neliönmuotoisessa tuolissa neliönmuotoisesen takan ääressä Lontoon huoneistonsa neliönmuotoisessa huoneessa. Hänen edessään oli monenlaisia esineitä jotka eivät olleet neliönmuotoisia: ne olivat sen sijaan hillittömän, melkein mahdottoman kaarevia. Yksitellen tarkasteltuna jokainen niistä näytti siltä kuin sillä ei voisi olla mitään mielekästä tehtävää tervejärkisessä maailmassa. Ne näyttivät epätodennäköisiltä, edesvastuuttomilta ja täysin sattumanvaraisilta. Todellisuudessa ne eivät tietenkään olleet lainkaan sellaisia.
Oikein arvioituna jokaisella niistä oli tietty paikkansa tietyssä maailmassa. Asetettuina oikeille paikoilleen omaan maailmaansa ne eivät vaikuttaneet ainoastaan järjellisiltä vaan muodostivat yhtenäisen kuvan. Toisin sanoen Hercule Poirot sovitteli palapeliä. ''
s. 159

Hercule Poirot is back! Vihdoin ollaan palattu siihen perinteikkäämpään Christien tuotantoon ilman mitään kansainvälisiä salaliittoteorioita. Kuolleen miehen huvimaja on varsin mainio teos, jossa on rajattu määrä henkilöitä, tapahtumia ja motiiveja. Tässä oli taas ripoteltu vihjeitä pitkin kirjaa erilaisiin ohimeneviin lausahduksiin, joista muotoitui ratkaisun avaava verkko. Itse huomasin osan näistä paloista, mutta toiset vihjeet painuivat mielestäni unholaan ennen kuin Poirot taas lopussa selitti, miten sai kaiken selville ja mitä oikeastaan tapahtui. Lopussa olisi vielä melkein voinut olla pari sivua lisää, mutta näinkin oli oikein antoisaa hypätä Poirotin matkaan. Enkä myöskään voi olla hehkuttamasta tuota tapaa, jolla Christie kuvaa Poirotin työtä palapelin tekemiseen. Hyvin osuvaa.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Kirjavaras


tiistai 20. tammikuuta 2015

Jeninin aamut - Susan Abulhawa

Kirjan nimi: Jeninin aamut (Mornings in Jenin)
Kirjailija: Susan Abulhawa, suomentanut Pauliina Klemola
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2010
Sivumäärä: 340
Mistä: Omasta hyllystä

'' Kaukaisessa menneisyydessä, ennen kuin historia marssi kukkuloiden yli ja pisrtoi nykyisyyden ja tulevaisuuden sirpaleiksi, ennen kuin tuuli tarttui maata kulmasta ja ravisteli siitä nimen ja luonteen, ennen kuin Amal oli syntynytkään, pieni kylä Haifan itäpuolella eli rauhassa viikunoista ja oliiveista, avoimista rajoista ja auringonpaisteesta. ''
s. 17

Ennen kaikkea kauhua ja tuskaa maaseudun idyllissä elävät muslimipariskunta Yahya ja Basima poikiensa Hasanin ja Darwisin kanssa. On 40-luvun alku, ja ainut perheen elämää järisyttävä tapahtuma on Hasanin halu mennä naimisiin kurittoman beduiinityttö Dalian kanssa vastoin äitinsä tahtoa. Hasan saa kuitenkin tahtonsa läpi ja häät pidetään, ja avioliiton hedelmänä syntyy kaksi poikaa: Yusuf ja Ismail. Vuonna 1948 kaikki kuitenkin muuttuu. Juutalaiset tulevat väkivalloin ryöväämään maat ja pakottavat muslimit lähtemään tai kuolemaan raa'asti. Tapahtumien aiheuttamassa sekasorrossa puolivuotias Ismail katoaa. Myöhemmin hänestä tulee David. Hänestä on tullut juutalainen.

'' ''Et voi viedä lasta sinne'', [Israelilais]sotilas sanoi vahvasti murteisella arabian kielellä. 
''Miksen?''
''Toimittajia.''
''Pelkäättekö te, että maailma saattaa nähdä, mitä te teette lapsille?''
''Suu kiinni. Voin ampua sinut siihen paikkaan, jos haluat'', sotilas varoitti kohottaen kivääriään, mutta samalla hän hymyili, mikä oli minusta outoa.
Sisar Marianne vastasi hermostumatta: ''Siitä vain. Sinä et mitenkään eroa niistä natseista, jotka yrittivät estää minua hoitamasta juutalaisia toisessa maailmansodassa.'' ''
s. 89

Hasanin perhe muuttaa Jeninin pakolaisleiriin, ja he saavat tyttären nimeltä Amal. Vaikka sitä luulisi edes pakolaisleirin säästyvän juutalaisten terrorilta, joutuu Amal elämään lapsuutensa jatkuvan pelon keskellä. Koska vain taivaanraannasta voi siintää pommikoneet tai israelin armeija, tuoden mukanaan tuhoa ja nöyryyttämisiä. Tämä jatkuva epävarmuus ja tuska vievät lopulta Dalian järjen jättäen Amalin kasvamaan vailla äidinrakkautta. Näillä sodan lapsilla ei kuitenkaan ole tietoa parammesta, joten kauhukin lomassa he leikkivät, iloitsevat, ystävystyvät ja rakastuvat. Lopulta Amal pääsee tavoittelemaan parempaa elämää Yhdysvalloissa, mutta siitä maksettava hinta on kova. Lapsuuden traumat eivät jätä häntä rauhaan, eikä hän tunnu sopeutuvan tuonne uuteen yhteiskuntaan, jossa elämän suurin murhe tuntuu olevan ulkonäköpaineet.

'' Meitä oli Arin työhuoneessa kolme sukupolvea, jotka oli itsepintaisesti kiskonut yhteen tarina, jota oli estetty jatkumasta ja joka nyt vaati tulla kerrotuksi. Se oli tarina tuntemattomassa pikkukylässä eläneestä suvusta, joka eräänä päivänä kohtasi vieraan historian ja joutui ikuisiksi ajoiksi kaipauksen ansaan juurien ja maaperän väliin. Se oli kertomus sodasta, sen hyytävästä, polttavasta ja uudestaan hyytävästä tulesta. Rajusta rakkaudesta ja itsemurhapommittajista. Tytöstä, joka pakeni kohtaloaan tullakseen sanaksi vailla merkitystä. Aikuistuneista lapsista, jotka yrittivät löytää kaikesta mielipuolisuudesta oman olemassaolonsa merkityksen. Totuudesta, joka työntyi valheiden läpi ja nousi esiin säröstä, arvesta miehen kasvoissa. ''
s. 303

Tuossa yllä olevassa lainauksessa on tiivistettynä koko romaanin tarina. Se on kaamea sukutarina, kuinka elää kun kaikki ja sen ylikin on viety. Tämän kaaoksen keskellä ei auta muu kuin koittaa elää niin tavallista elämää kuin suinkin voi. Vaikka Al-Hijan perhe on fiktiivinen, ovat tapahtumat faktoihin perustuvia. Se asia juuri saakin niskakarvat pystyyn. Sitä ei vain voi ymmärtää, miten kukaan voi elää koko ikänsä tuollaisessa piinassa. Abulhawa on halunnut antaa äänen näille kurjille ihmispoloille. Jeninin aamut on sorrettujen palestiinalaisten ääni - avunhuuto, joka toivottavasti ei kaiu kuuroille korville.

'' '' [- -] Tästä maasta on päätetty tehdä juutalaisvaltio. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos arabit vain hyväksyvät sen, kaikki menee hyvin ja voimme elää rinnakkain.''
Hasan istuutui Arin viereen. ''Mutta juurihan sinä sanoit, että he haluavat ´juutalaisvaltion´.''
''Niin, mutta luultavasti he antavat arabien jäädä.'' Sanat tulivat ulos ennen kuin Ari ehti estää niitä.
''Ai että ne maahanmuuttajat antavat minun jäädä omalle maalleni?'' Hasanin ääni kohosi.
''Hasan, en minä sitä tarkoittanut. Olet minulle kuin veli. Tekisin mitä tahansa sinun ja perheesi puolesta. Mutta se mitä Euroopassa tapahtui...'' Arin sanat haipuivat hirvittäviin kuviin, joita kumpikin oli nähnyt kuolemanleireistä.
Hasan pusersi toisen oliivn, aivan kuin olisi yrittänyt nipistää Arin sanat ilmasta, mihin ne olivat jääneet roikkumaan kuin petos.
''Juuri niin, Ari. Mitä eurooppalaiset tekivät. Eivät arabit. Täällä on aina elänyt juutalaisia. Siksihän niin moni on tullut tänne nyt, eikö niin? Kun me luulimme, että he vain etsivät turvapaikkaa, että pakolaisparat vain haluavat elää, he ovatkin haalineet aseita ajaakseen meidät pois omista kodeistamme.'' ''
s. 38-39

Mitä kauheuksia palestiinalaiset ovatkaan kokeneet. Israelilaiset sotilaat ovat kuin raakoja jumalia. Heillä on valta, mielipuolisesti ilman rangaistuksen pelkoa, kiduttaa, hakata, murhata, raiskata, kidnapata lapsia ja nöyryyttää arabeja mielensä mukaan. Edes lapset, naiset ja vanhukset eivät säästyneet sen enempää tältä terrorilta. Kun pommikoneet tulevat vailla sen suurempaa syytä, ja tulittavat puolustuskyvyttömiä asukkaita, ei voi tunte muuta kuin epäuskoa ja vihaa. Lukiessa tätä kaikkea ei halua ymmärtää. Sen ei halua olevan totta, saati nykypäivää. Miten tälläistä kohtelua on voitu suvaita ja jopa peitellä!? Miten tämän on annettu jatkua ja käännetty viattomien ihmisten tuskalle selkänsä? Tuntuu niin nurinkuriselta, että juuri juutalaiset, jotka olivat joutuneet kokemaan kauheuksia natsien käsissä, itse syyllistyivät moisiin tekoihin. Väkivalta lisää väkivaltaa synnyttäen kierteen, jolle ei näy loppua. Kun diplomatia pettää vuodesta toiseen, ja palestiinalaisten kärsimykset jatkuvat, niin ei ole suurikaan yllätys, että myös he ovat tarttuneet aseisiin, kostaakseen kaiken sen hävityksen, jota ovat kokeneet. Molemmilla puolilla tavallinen kansa on se suurin kärsiä, kun äärimmilleen kiristynyt tilanne kärjistyy jälleen.

Abulhawan teos herattää paljon ajatuksia. Se ravistelee lukijaa, pakottaen tämän vihdoin näkemään myös palestiinalaisten kärsimykset. Tällä tasolla tämä teos oli hyvin vaikuttava. Tunsin lukiessa vihaa, surua ja epäuskoa. Jäin kuitenkin kirjallisesti kaipaamaan jotakin. Abulhawan teksti, vaikka käsitteleekin voimakkaita aiheita, tuntui etäännyttävän minut lukijana paikkapaikoin. Jäin kaipaamaan enempi syvempää pureutumista ihmisten tunteisiin, sillä välillä kerronta lipsui enempi pelkkien tapahtumien luetteloimiseksi. Mielestäni myöskin eri puolille ajautuneiden Yusufin ja Ismail/Davidin kohtaloiden kietoutumisesta olisi voinut saada enenmmän irti. Vaikka en siis ole täysin vakuuttunut Abulhawan kirjoitustyylistä, on itse tarinan aihe niin sykähdyttävä, että Jeninin aamut tulisi lukea. Se sai aikaiseksi ajatusmyrskyn, joka muokkais käsitystäni Israelin tilanteesta.

'' ''Maan ja kaiken sillä olevan voi ottaa pois, mutta kukaan ei voi ottaa pois tietoasi tai ansaitsemiasi oppiarvoja.'' ''
s. 76

Tähdet: * * * +

Lue oman hyllyn kirjat -haaste etenee näin ollen tilanteeseen 23/65

Muualla luettu: Järjellä ja tunteellaKirjoihin kadonnutRakkaudesta kirjoihinKaiken voi lukea!LuettuaKuuttaren lukupäiväkirjaSavannilla ja Kirsin kirjanurkka

tiistai 6. tammikuuta 2015

2014 Lukukokemukset


Vuosi 2014 on jo tullut päätökseensä lähes viikko sitten, joten näin loppiaisen kunniaksi olen minäkin saanut vihdoin kerättyä katsauksen viime vuoden lukukokemuksiin. Olin tuossa vuodenvaihteessa viikon Vietnamin auringon alla ja aikaerosta on ehkä juuri ja juuri selvitty, mutta mahdollisista epäjohdonmukaisuuksista syytä jetlagia =) Sen pidemmittä puheitta tarjolla olisi tilastoja vuodelta 2014.

Luetut
Viime vuotena sain luettu vaivaiset 26 kirjaa. Luku on jonkin verran pienempi kuin viime vuonna, mutta valtaisaa romahdusta ei kummiskaan tapahtunut. En ole kovin ihmeissäni tästä kehityksestä, vaikka toivoinkin saavani 30 kirjaa rikki. Lukion viimeinen vuosi on pitänyt kiireisenä ja koko kesä käytännössä hujahti pelkien oppikirjojen pänttäämiseen. Mikäli laskisin tuohon luettuihin kirjoihin myös koulukirjat niin oltaisiin kyllä aivan eri säfääreissä. Tuntuu, että kun on koko päivän opiskellut niin ei sitten enää löytynyt aikaa romaaneille rauhoittumiseen. Toisaalta ne romaanit jotka nyt ehdin lukemaan olivat laadultaan hyviä, eikä niitä pettymyksiä mahtunut vuoteen kuin pari, mistä olen hyvin iloinen. Keskimäärin tuli luettua siis kaksi kirjaa kuukautta kohden ja yhden kirjan lukemiseen meni keskimäärin noin kaksitoista päivää. Auts.

Kielet
Tunnetusti kielet eivät ole vahvuuteni, mutta englannin yo-kirjoitukset inspiroivat minua lukemaan enemmän englanniksi. Tulinkin lukeneeksi 8 romaania englanniksi, mikä vastaa lähes kolmasosaa kaikista vuoden aikana luetuista kirjoista. Tämä on selvä kehitys parempaan, vaikkakin tulin tuossa lukeneeksi lähes kaikki oman hyllyni lukemattomat englanninkieliset teokset. Ei sitten muuta kuin uusintalukemista ensivuonna =D

Sivut
Sain viime vuonna luettua yhteensä 10777 sivua, mikä on reilu kolmetuhatta vähemmän kuin viime vuonna. Keskimääräinen sivumäärä on kuitenkin pysynyt samassa eli 415 sivua kirjaa kohden eli luettujen sivujen vähentyminen on selitettävissä luettujen kirjojen kokonaismäärän pienentymisellä. Tulin kylläkin lukeneeksi lukuisia tiiliskiviä tänä vuonna, joista eniten sivuja oli Ken Folletin The Pillars of the Earth romaanissa, jossa niitä oli peräti 983 kappaletta. Tälle vastapainona luin myös lyhyempia, joista lyhyin oli Aki Ollikaisen Nälkävuosi 141 sivulla.

Kirjailijoiden sukupuoli
Viime vuonna luin noin yhtä paljon miesten ja naisten kirjoittamia romaaneja. Nyt kuitenkin olin ilmeisesti palannut takaisin naisvoittoisaksi lukijaksi, sillä mieskirjailijoiden osuus laski 9 kappaleeseen eli kolmasosaan kaikista lukemistani.

Kotimainen vs ulkomainen
Olen tyypillisesti vähän kammoksunut suomalaista kirjallisuutta ja Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein vain vahvisti tätä tunnetta. Toisaalta luin tänä vuonna myös todella hienoja kotimaisia teoksia, mutta siltikin huomaan edelleen tarttuvani suht nihkeästi kotimaiseen tuotantoon. Tänä vuonna luin 6 kotimaista teosta mikä on lähes neljännes kaikista lukemista, mikä on jo selvää edistystä edellisvuosiin verrattuna. Ehkä sitten ensi vuonna saisin hinattua kotimaisten osuuden jo kolmasosaan. Toivossa on hyvä elää...

Kirjojen alkuperä
Olen edelleen aikamoinen kirjahamsteri, joka hamstraa kirjoja itselleen hyvien tarjouksien sattuessa kohdille. Vaikka olenkin hankkinut tänä vuonna selvästi vähemmän kirjoja kuin aiemmin, on lukemattomat hyllyyni kertynyt jo sen verran suuri kirjasto, että vuosi kului taas enimmäkseen niitä lukiessa. 24 kipaletta eli yli 90% olikin omasta hyllystä luettuja. Toisaalta 10.8.2012 aloittamani Lue oman hyllyn kirjat -haaste on kuitenkin vasta tilanteessa 22/65. En päivitä tuohon listalle aloittamispäivän jälkeisiä kirjoja, joten suurin osa lukemistani omista kirjoista ovat kuitenkin suht uusia hankintoja. Hämmentävää on huomata, että minä kirjaston entinen suurkuluttaja, luin vain yhden kirjan kirjastosta. Enpä olisi muutama vuosi sitten osannut tätä odottaa. Tänä vuonna sain luettavakseni myös ensimmäisen arvostelukappaleeni eli Heli Järvenpään Kadotetut kasvot. Kiitos Helille tästä!

Vuoden 2014 TOP 5
- Näkymätön silta, Julie Orringer
- Nälkävuosi, Aki Ollikainen
- The Pillars of the Earth, Ken Follet
- The Light Between Oceans, M.L. Stedman
- Paljasjalkainen kuningatar, Ildefonso Falcones

Listan neljä ensimmäistä olivat selkeitä valintoja, mutta tuosta viimeisestä paikasta oli kova kilpailu. Mietin Falconesin teoksen lisäksi mm. Linda Olssonin Kaikki hyvä sinussa, Heidi Köngäksen Dora, Dora ja jopa Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär olivat ehdolla, mutta olen kuitenkin tyytyväinen lopulliseen TOP viitoseeni. Listalle päätyi peräti kolme tiiliskiveä, mikä kertoneekin jo jotakin kirjamaustani, mutta toisaalta myös vuoden lyhyin kirja Nälkävuosi on mukana. Näin niitä poikkeuksiakin löytyy =)

Odotuksen vuodelle 2015
Elikkäs ensi vuonna (tai tarkemmin sanottuna tänä vuonna) olisi tarkoitus saada tuo luettujen kirjojen lukumäärä hiukkasen suuremmaksi. Nämä pari ensimmäistä kuukautta voivat olla hiukan hiljaisempia, kun on vuorossa viimeiset kirjoitukset, mutta sen jälkeen luulisi aikaa taas löytyä lukuharrastukselle. Syksyllä alkaa tietysti opinnot sitten yliopiston maailmassa, joten katsotaan sitten paljon sitä aikaa loppujen lopuksi jää. Toivotaan kuitenkin parasta.
Suuri kiitos vielä blogini lukjioille, jotka jaksavat lukea ja kommentoida raapustuksiani!

Oikein hyvää ja kirjaisaa uutta vuotta kaikille!

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Haudankaivajan tytär - Joyce Carol Oates

Kirjan nimi: Haudankaivajan tytär (The Gravedigger's Daughter)
Kirjailija: Joyce Carol Oates, suomentanut Kaijamari Sivill
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2007, suomennos 2011
Sivumäärä: 678
Mistä: Syntymäpäivälahja

'' Eläinmaailmassa heikoista hankkiudutaan nopeasti eroon. Siksi sinun pitää kätkeä heikkoutesi, Rebecca. Meidän pitää. ''
s. 10

Vuonna 1936 Schwartien perhe matkustaa Yhdysvaltoihin pakoon natsien kasvavaa valtaa Saksassa. New Yorkin satamaan saapuessaan Anna Schwart synnyttää tytön - Rebeccan. Hänestä tulee laillisesti yhdysvaltalainen - erillainen kuin muu perheensä. Vastikään maahan saapuneella perheellä ei kuitenkaan mene kovin hyvin, vaan entisen matematiikan opettaja isän täytyy tyytyä haudankaivajan halveksittuun pestiin. Haudankaivajan elämä ei ole muutenkaan helppoa, mutta kun sota rupeaa valtaamaan ihmisten mielet, nähdään Schwartien perhe vain saksalaisina - vihollisina. Rebecca joutuu muun perheensä ohella kokemaan jatkuvaa syrjintää ja hyljeksintää. He eivät ole laisinkaan tervetulleita. Ulkoiset paineet olisivat jo paljon, mutta samaan aikaan Rebeccan perhe-elämäkin on vaikeuksissa. Hänen isästään kasvaa synkkämielinen ja elämää vihaava ukko, joka tekee elämästä kaikille vaikeaa. Näiden tekijöiden seurauksena lupaavasta oppilaasta Rebeccasta tuleekin sulkeutunut kapinallinen. Lopulta kaikki tuo Schwartien kokema pakkaantunut viha ja katkeruus ryöpsähtää esiin kaamean tragedian muodossa.

Myöhemmin Rebecca on ylpeä pikkupojan äiti, joka työskentelee yksitoikkoisella kokoamislinjalla. Hänen poikansa Niley on hänelle kaikki kaikessa - ainut hyvä asia koko elämässä. Ulkoisesti Rebeccan elämän kulissit näyttävät hyviltä, mutta hänen miehensä Tignor on aina muualla, työmatkoilla. Kotona ollessaankin Tignor tuo onnen sijaan mustelmia Rebeccan elämään. Eräänä päivänä kotimatkallaan töistä Rebecca tapaa miehen, joka luulee häntä Hazel Jonesiksi. Tämä laittaa liikkeelle tapahtumasarjan, joka tulee pitkälti määrittämään Rebeccan loppuelämän.

Haudankaivajan tytär on voimakas tarina vihasta, katkeruudesta ja ennen kaikkea selviytymisestä. Rebecca joutui koko elämänsä taistelemaan ja luomaan nahkansa ja sopeutumaan. Tuon tytön kasvutarinaa ei voi muuta kuin katsoa vierestä hämmstellen ja säälien, mutta samalla ihaillen hänen periksiantamattomuuttaan. Vaikka Rebecca sinäänsä ärsytti minua henkilönä äärimmäisen paljon, oli hän kuitenkin samaan aikaan hyvin samaistutta, ja kirjan kannet suljettua jäi ihan haikea fiilis. Rebeccan tarina tuli päätökseensä, mutta en ollut vielä valmis luopumaan hänen tarinastaan. Kammottaa edes ajatella, mitä kaikkea hän joutui elämänsä aikana kokemaan, jotta siitä nuoresta tytöstä muovaantui se rikkinäinen mutta vahva nainen.

'' Hän ei ollut mikään pelästynyt lapsi. Hän oli vaimona miehelle joka oli oikea mies eikä vikisevä pelkuri ja murhaaja, ja se mies oli antanut hänelle lapsen, pojan, jota isoisä hänen kuollut isänsä ei koskaan näkisi. Voi että hänestä tuntui hyvältä, ettei isä näkisi tyttärenpoikaansa koskaan. Ei koskaan lausuisi myrkyllisiä sanojaan pojan korviin. Ja silti isä puhutteli häntä. Tiesi hänen heikkoutensaa. Kun hän oli uuvuksissa, kun hänen sielunsa kutistui nahsituneen viinirypäleen kokoiseksi. Tässä metelissä, jossa isän sanat saivat voimakkaan koneen rytmin ja takoivat takoivat takoivat hänet arvovallallaan tainnuksiin, nöyräksi. ''
s. 10

Oaresin kirjailijanlahjoja ei voi muuta kuin ylistää. Muuntamalla kirjoitustyyliään aina tilanteeseen sopivaksi oli todella taidokasta ja toi henkilöiden tunnot inhimillisesti esiin. Samaa oli nähtävissä jo toisessa lukemassani Oatesin romaanissa Sisareni, rakkaani. Toisaalta nyt, vaikka Oates jälleen kerran käytti erilaisia kerrontatyylejä, oli teksti paljon helpompilukuista ilman jatkuvia alaviitteitä ja muita sekoittavia elementtejä. Haudankaivajan tytär piti todella otteessaan eikä päästä lukijaa helpolla. Oatesin tekstissä on vain sitä jotakin, mikä herättää tarinan - Rebeccan elämän - henkiin.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Järjellä ja tunteella, Lukuisa, Kirjanainen, Villasukka kirjahyllyssä, Kirjakirppu, Täällä toisen tähden alla, Satun luetut, Lumiomena, Narseskan kirjanurkkaus ja Leena Lumi

lauantai 3. tammikuuta 2015

Paljasjalkainen kuningatar - Ildefonso Falcones

Kirjan nimi: Paljasjalkainen kuningatar (La reina descalza)
Kirjailija: Ildefonso Falcones, suomentanut Satu Ekman
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2014
Sivumäärä: 776
Mistä: Syntymäpäivälahja

Caridad rantautuu Espanjan rannikolle 1748. Hän on viettänyt ikänsä orjana Kuuban tupakkaviljelmillä, mutta hänen isäntänsä kuollessa laivamatkalla, saa hän lahjan ja kirouksen, josta hän ei ole osannut edes haaveilla - vapautensa. Tämä tummaihoinen ja hyvin muodokas nuori nainen on nyt päätynyt yksin vieraaseen maahan, jossa hänen eksoottinen ulkomuotonsa herättää miesten halut. Orjalle tyypilliseen tapaan alistuvasti käyttäytyvää Caridadia käytetään aluksi törkeästi hyväksi, kunnes hän tapaa kuumehuuruissaan ylpeän mustalaismies Melchorin, joka vie hänet turvaan ja hoivaan Sevillan mustalaiskortteleihin.

Samaisissa mustalaiskortteleissa asuu Melchorin tyttärentytär Milagros. Milagros on Caridadin vastakohta: ylpeä, kujeileva ja flirtti. Nämä kaksi naista kuitenkin ystävystyvät. Näin ollen Caridad saa jäädä mustalaisten tykö, vaikkakin kaikki eivät katso suopeasti vega-suvun uutta suojattia. Sitten kuningas määrää kaikki mustalaiset pidätettäviksi ja vietäviksi rangaistusleireille. Toiset ehtivät paeta, mutta suurin osa ei ole niin onnekas. Tästä kohdasta lähtien ihmisten elämät lähtevät kulkemaan eri suuntiin eikä Milagrosin ja Caridadinkaan välinen side ole katkeamaton.

'' - Kun me saavuimme tänne Egyptistä, naisilla oli äänioikeus neuvostossa, niin minulle on kertonut äitini, joka kuuli sen omalta äidiltään, mutta te... sinä, Rafael García, hän tarkensi ja osoitti miestä sormella. - Sinä toimit katkeruuden ajamana, ja minä syytän sinua perinteen ja lain unohtamisesta. [- -] Jos joku haluaa estää minua puhumasta neuvostolle, avatkoon suunsa. ''
s. 162

Paljasjalkainen kuningatar on ennen kaikkea vahvojen naisten kasvutarina. Vaikka miehet olivatkin valmiita alistumaan heidän kansaansa alistavan kuninkaan tahtoon, mustalaisnaisten ylpeys ei sitä koskaan tehnyt. Aikaan, jolloin nainen saatettiin passittaa vankilaan vain koska ei suostunut makaamaan isäntänsä kanssa, Falcones on kuvannut joukon vahvoja naishenkilöitä, jotka olivat romaanin voima. Milagrosin ja kohtalon piiskan seurauksena Caridadistakin kasvoi tomera nainen, jolle ei kannattnut ryppyillä. Erityisesti mieleeni jäi kuitenkin Milagrosin äiti Ana Vega, joka oman hyvinvointinsakin uhalla jaksoi aina nousta ylpeästi pää pystyssä vastustamaan sortajia. Aika usein historiallisissa romaaneissa naiset ovat ne jotka miehet jollakin tavoin pelastavat lopulta. Tämä johtu usein jo pelkästään ajan kuvauksesta, mutta olinkin positiivisesti yllättynyt kun näin ei ollutkaan täysin Falconesin romaanissa, sillä vaikka naisia kohdeeltin jatkuvasti kaltoin, olivat he loppujen lopuksi ne vahvemmat sankarit.

'' Milagros aloitti ilman säestystä, ennen kuin Fermín tarttui kitaraan.
- Minä tunnen laulun mustalaisesta ja valkoisen hullusta rakkaudesta...
Hänen tunteikas, kuulas äänensä täytti koko kapakan. Fermín ja muut tunnistivat seguidillen tuota pikaa, mutta laulusta lumoutuneina he antoivat Milagrosin päättä säkeistön ilman säestystä.
Kun Milagros aloitti toisen säkeistön kitaran ja naisten kämmenlyöntien säestyksellä, yleisö osoitti tytölle suosiota ja hihkui kohteliaisuuksia. María taputti käsiään kyyneleet silmissä ja Caridad puri ankarasti sevillalaista sikariaan. Milagros lauloi pelotta, nuorena, kauniina ja itsevarmana kuin palvonnasta nauttiva jumalatar. ''
s. 349

Falconesin teosta hallitsevat kaksi teemaa: musiikki ja tupakka. Milagros oli hyvin taitava tanssija, mutta vasta Caridadin tavattuaan hän oppi laittamaan musiikkiinsa voimakkaan tunnelatauksen, josta syntyi aivan omanlaatuisensa sointu. Caridad puolestaan toi orja-ajoiltaan mukanaan tunnetta tursuavat orjalaulunsa sekä mestarillisen näppärästi tupakkaa käsittelevät kätensä. Mustalaiset salakuljettivat paljon tupakkaa, joihin päästiin tutustumaan erityisesti Melchorin seikkailujen kautta. Vaikka Paljasjalkainen kuningatar on kertomus elämistä, joissa tapahtuu paljon, kulki siinä koko ajan mukana flamengon alkurytmit ja hienon sikari naromit. Tämä puhalsi kirjan sivuille 1700-luvun Espanjan hengen ihanasti kytkemällä tarina osaksi suurempaa kehitystä.

Olen pitänyt äärimmäisen paljon Falconesin edellisistä teoksista, eikä hän pettänyt odotuksiani nytkään. Kuten takakannessa sanotaan tässä tarinassa '' henkilöhahmot rakastavat, kärsivät, janoavat kostoa ja etsivät vapautta'' . Falconesille tyypillisesti historialliset faktat olivat kunnossa ja välillä olikin varsin mukavaa tarinan lomassa syventyä lukemaan tarkempaa kuvausta historiasta ennen paluuta varsinaiseen kertomukseen. Tämä vaihdos oli kuitenkin niin vieno, että teksti vain soljui kauniisti eteenpäin. Taas kerran Falconesin henkilöhahmotkin olivat niin koskettavia ja erityisesti Ana, Melchor ja Caridad nousivat lemppareikseni. Tarina pysyi myös kuin ihmeen kaupalla hyvin koossa, vaikka yli seitsemänsataa sivua ja lukuisat eri elämäntarinat olisivat helposti voineet tehdä siitä vain sekasillisalaatin. Ei tässä muuta voi todeta kuin että Falcones osaa todella herättää historian eloon.

Tähdet: * * * *

Muualla luettu: Vinttikamarissa, Nenä kirjassa ja Aakkosellinen hakemisto

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...