maanantai 31. maaliskuuta 2014

Before I Go to Sleep - S.J. Watson

Kirjan nimi: Before I Go to Sleep
Kirjailija: S.J. Watson
Kustantaja: Black Swan
Julkaisuvuosi: 2011/2012
Sivumäärä: 372
Mistä: Ostettu kirjakaupasta

'' My name is Christine Lucas. I am forty-seven. An amnesiac. I am sitting here, in this unfamiliarbed, writing my story [- -].
Because I have no memory. According to Ben, according to the doctor I met this afternoon, tonight, as I sleep, my mind will erase everything I know today. Everything I did today. I will wake up tomorrow as I did this morning. Thinking I am still a child. Thinking I still have a whole lifetime of choice ahead of me.
And then I will find out, again, that I am wrong. My choices have already been made. Half my life is behind me. ''
s. 49-50

Christine sairastaa hyvin harvinaista tautia, jossa aina yön aikana hän menettää muistinsa päivän tapahtumista. Joka aamu hän herää vieraan miehen vierestä vieraassa huoneessa, ja joka aamu hänen miehensä Ben joutuu selittämään asioiden oikean laidan: on  tapahtunut onnettomuus jonka seurauksena Christinen aivot ovat vaurioituneet ehkä jopa pysyvästi. Benin lähdettyä töihin saa Christine omituisen puhelun mieheltä, joka väittää olevansa hänen lääkärinsä. Lääkäri jonka olemasaolosta Benillä ei ole tietoakaan. Christine saa tätä kautta tietää kirjoittavansa salaista päiväkirjaa.

'' The first page is unlined. I have written my name in black ink across its centre. Christine Lucas. It's a wonder I haven't written Private! beneath it. Or Keep out!
Something has been added. Something unexpected, terrifying. More terrifying than anything else I have seen today. There, beneath my name, in blue ink and capital letters, are three words.

DON'T TRUST BEN

There is nothing I can do but turn the page.
I begin to read my history. ''
s. 46

Romaanin toinen osa on Christinen päiväkirjamerkintöjä lukuisilta eri päiviltä. Aluksi ne sisältävät vain kertomuksia epäuskosta jota Christine tunsi hänen yrittäessä selvittää uudestaan ja uudestaan kuka on. Dr Nash soittaa Christinelle joka päivä muistuttaen tätä lukemaan ja kirjoittamaan päiväkirjaansa. Mitä pitemmälle Christine lukee tarinaansa, sitä selvemmäksi käy että kaikki ei ole kuten pitäisi. Kaikki merkinnät eivät sovi yks yhteen, ja uusia paljastuksia tulee esiin. Keneen Christine voi luottaa kun omat muistotkin pettävät?

Before I Go to Sleep on jännäri, jossa on leikitelty ajatuksella muistisairaudesta. Idea on mielestäni hyvin kiehtova. Mitä itse tekisit ilman muistiasi? Kehen voisit luottaa, kun ei ole omia muistoja joihin turvautua? Ihmiset voivat kertoa ihan mitä tahansa: kaunistella totuutta tai puhua täyttä palturia. Ainut asia mitä voi tehdä on uskoa sinisilmäisesti kaikki. Keitä me edes olemme ilman muistojamme? Muistothan määrittelevät niin voimakkaasti sen keitä me olemme. Watson tuo myös esiin erään tärkeän näkökulman: voisimmeko me rakastaa lähimmäisiämme jos emme edes tunne heitä? Christinestä tuntui usein, että hänen kuuluisia rakastaa Beniä jo olla hyvä vaimo, mutta eihän hänellä ollut mitään muistikuvaa koko miehestä!

Vaikka idea on mielestäni mainio, ei toteutus yltänyt aivan samalle tasolle. Heti alussa luodaan jännitys, mutta päiväkirjamerkintöjen latteus tylsistytti. Olihan se ihan mielenkiintoista nähdä miten Christine kokoaa pienistä tiedonmuruista kokonaiskuvaa itsestään, mutta toistoa oli vähän liikaa, vaikka musitisairauden vuoksi se olikin luultavasti pakollista kirjalle. Sitten jossain välissä teksti löysi taas jännityksen, mutta silloin tajusin heti miten asiat olivat. Siinä meni vähän niin kuin koko kirjan juju. Lopun huippukohdan toteutus ei sitten yllättänytkään. En tiedä aliarvioiko Watson lukijoidensa päättelykyvyn vai mitä, mutta ainakin siskollani oli ollut sama ongelma tätä lukiessa.

Before I Go to Sleep olisi varmasti voinut olla aivan mahtava lukukokemus, mutta se ei kuitenkaan iskenyt minuun. Englanninkieli oli kuitenkin hyvin helppolukuista ja itse aihe sai ajattelemaan. Muistan miettineeni pitkään kansien suljettua, en suinkaan itse tarinaa tai henkilöhahmoja, vaan muistinmenetystä. Miten se vaikuttaisi omaan ja läheisten elämään. Se olisi varmasti äärimmäisen pelottavaa. Pisteet siis ideasta, mutta jännitksestä ei. Taidan pysyä jatkossa turvallisesti Agatha Christien tuotannossa: vähemmän toimintaa ja enemmän aivotyöskentelyä.

Tähdet: * * +

Muualla luettu: Anna minun lukea enemmän, Kirjavalas, Kirjoihin kadonnut, Luettua, Kirjava kammari, Järjellä ja tunteella, Luettuja maailmoja, Annelin lukuvinkit, Sivusta sanoen, Jos vaikka lukisi... ja Sonjan lukuhetket

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Dora, Dora, Heidi Köngäs

Kirjan nimi: Dora, Dora
Kirjailija: Heidi Köngäs
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 333
Mistä: Synttärilahja

'' Jäämerentie tie etenee suorana valkoisessa maisemassa, ja painan kaasua. Vain laiha, kynnenvahvuinen kuu valaisee hankia, kun kolmen auton letka etenee kohti Norjaa. Ajan itse, tunnen kuinka ratti pitää minusta kiinni yhtä paljon kuin minä siitä. Olen matkalla, mutta tiedän, etten pääse pois. ''
s. 5

Joulukuussa 1943 kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer on matkalla Jäämeren rannalla tarkastamaan nikkelikaivoksia. Seurueen mieli on synkkä kuin kaamos. Kaikilla on omat menneisyytensä ja Lapin pimeä ja autio maisema saa itse kunkin ajatukset liikkeelle. Työlleen omistautuneen Speerin lisäksi ihmisluonnon synkimpiin sopukkoihin ja Jäämeren viimaan matkustavat Speerin sihteeri Annemarie, saksalainen taikuri sekä suomalainen tulkki, jotka kaikki saavat puheenvuoron tarinassa.

'' Tunnen kuinka tumma läikkä kasvaa sisälläni. Vuorovesi liikuttaa meren vesiä kuuden tunnin vuoroissa, kun vuoksi ja luode vaihtelevat. Ne vaihtelevat, mutta ovat molemmat yhtä mustia vesiä. Olen täällä lähempänä kuuta kuin koskaan ennen, se näyttää kirkkaalta, mutta on vain pimeä taivaankappale, joka peilaa toisen taivaankappaleen valoa. Mitään omaa sillä ei ole, se on itsessään sammunut ja mykkä ja näyttää rokonarpiselta. Kuu on kuten minä: falski, tyhjä ja eloton. Olen pimeä kaivoskäytävä, kylmää hikeä tihkuva kaivoskäytävä, punatautipaskalle haiseva käytävä. En näe eteen enkä taakse. Tunnustelen tietä pimeässä, käytävä kapenee suipoksi ja tunnelin terävä pintä repii kädet ja jalat verille. Dora, Dora, minun nimeni. ''
s. 192

Speer oli Hitlerin oikeakäsi. He saattoivat suunnitella yömyöhään kaupunkien uudelleenrakennuksia, ja muut upseerit olivat hyvin kateellisia Füllerin valossa kylpevälle Speerille. Speer on laskelmoiva ja ihmiskuljetukset  ja vankien telkeäminen pakkotyöhön vaikka vuoren sisään olivat hänelle vain tuotantolukuja. Inhimillisyys on siitä toiminnasta kaukana. Sitten hän teki yhden virheen, ja Hitler hylkäsi hänet. Nyt Lapissa tarkastuskäynnillaan Speer käy läpi ristiriitaisia tunteitaan. Hän oli omistanut koko elämänsä Saksalle, ja hänen tunteensa Hitleria kohtaan vaihtelivat anovan palvovasta väheksyvään turhautumiseen. Speerin muistojen kautta tuosta historian yhdesta kauheimmasta johtajasta on tuotu esiin hänen palavasilmäinen innostuksensa kuin myös epavarmuudesta lähtöisin oleva jääräpäisyys. Stalingrad on jo menetetty ja uskollinen Speerkin rupeaa jo kyseenalaistamaan voiton mahdollisuudet.

Niin Annemarie kuin taikurikin muistelevat Saksan pommituksia. Niitä lukiessa pystyi maistamaan ilmassa leijailevan pölyn, kuulemaan itkun ja tuskan sekä ennen kaikkia näkemään hävityksen edessään. Siviilien pommitukset ovat vain niin kauheata luettavaa. Miksi tavallisten kansalaistenkin pitää kärsiä johtajien päätöksistä? Kaikki kapinoivat joutuivat kuitenkin vielä pahempaan elävään helvettiin vankileireille ja pakkotyöhön, joissa eliniänodotuksessa ei ollut hurraamisen aihetta. Myös tulkki sai kokea johtajien päätökset naihoissaan. Suomessa saksalaisten annettiin miehittää koko Lappi eikä kantaväestöllä ollut siihen sanavaltaa. Monet nuoret tytöt päätyivät myymään itseään saksalaisille sotilaille vain vaivaisista parista silkkisukasta tai tupakasta. Pulaa oli vähän kaikesta eikä suomalaisia arvostettu paljoakaan.

Köngäs kuvaa teoksessaan taidokkaasti toisen maailmansodan loppupuolen kokemuksia ja tuntemuksia erilaisten ja -taustaisten ihmisten kanteilta. Julmuus paistaa läpi. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen. Lapin kaamos paljastaa ihmisten synkän puolen ja himon. Teoksessa kuvataan asioita soljuen menneysyyden ja nykyisyyden välillä taidokkasti. Ihmisluonnon ristiriitaisuus ja hyväksynnän kaipuu paistoivat myös vahvasti läpi. Dora, Dora on todella mestarillinen teos. Ei siihen ole muuta lisättävää.

Tähdet: * * * * +

Muualla luettu: P.S. Rakastan kirjoja, Kirjainten virrassa, Luettua elämää, Lumiomena, Lukuneuvoja, Lukutuulia, Erjan lukupäiväkirja, Nannan kirjakimara, Havaintoja, Kirjakaapin kummitus, Macondon naiset, Kolmas linja, Rakkaudesta kirjoihin, Lukuprosessissa, Mustikkakummun Anna, Ajatuksia kirjamaasta ja Annelin lukuvinkit
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...