sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Peril at End House - Agatha Christie

Kirjan nimi: Peril at End House
Kirjoittaja: Agatha Christie
Kustantaja: Pan Books
Julkaisuvuosi: 1932/1968
Sivumäärä: 190
Mistä: Oma

Kyllä Agatha Christie vain osaa kirjoittaa. Samaa tunnun ajattelevan aina, kun saan luettua jonkun hänen kirjoistaan. Tämä ei missään nimessä ole hänen paras romaaninsa, mutta kyllä se Poirot aina onnistuu viihdyttämään.
Tämän kyseisen kappaleen olen saanut äidiltäni. Se on hänen vanha kirjansa, ja kirja iän voikin huomata hyvin kellastuneista sivuista ja hauraalta tuntuvasta paperista. Ei se kuitenkaan lukemista haitannut, mitä nyt yritin käsitellä sitä vähän hellemmin.

Tällä kertaa Poirot on ystävänsä Hastingsin kanssa lomailemassa Etelä-Englannin rannikolla. Alussa Hastings yrittää saada Poirotin taivuteltua ottamaan tärkeätä työtehtävää vastaan, mutta hän kuitenkin epäonnistuu. Poirot on nimittäin päättänyt jäädä eläkkeelle. Kuitenkin kuten hänelle usein käy, niin nytkin Poirot ottaa lopulta tapauksen vastaan, ei vain sitä mitä Hastings luuli. Kun nuorta ja kaunista Nick nimistä naista yritetään ampua hotellin puutarhassa, ja luoti sattuu päätymään Poirotin luo,  ei tuo vanha ajokoira voi vastustaa tilaisuutta, vaan lähtee selvittämään kuka on tuo röyhkeä murhaaja, joka yrittää ampua keskellä kirkasta päivää suoraan Poirotin nenän edessä. Juttu muuttuu tästä vielä mielenkiintoisemmaksi, kun selviää, että Nick on selvinnyt kolmena päivänä kolmesta onnettomuudesta nipinnapin. Kuka haluua hengiltä tun nuoren, mutta köyhän rapistuneen End Housen omistajan?

Tarinan raamit olivat mielenkiintoisia varsinkin, kun Poirotin niin suuri itsevarmuus oli useampaan otteesee nkoetuksella. Murhaaja tuntui aika ajoin vetävän Poirotin kuin pässiä narussa. Mukava huomata tällainenkin puoli rakkaassa Poirotissa. Rakastan myös sitä tapaa, jolla hän aina lopussa kutsuu epäillyt yhteen ja siellä paljastaa kuka se syyllinen on. Se ei nimittäin ole useinkaan selvillä, ennen kuin Poirot kertoo miten hän sen teki. Nyt tämä loppuratkaisu kyllä muistui mieleeni noin kirjan puolessa välissä. Se tuntui minulle jo silloin kristallin kirkkaalta ja välillä ärsyttikin miksi Poirot ei voi huomata sitä. Ehkä syy tähän on se, että olen nähnyt tähän kirjaan perustuvan elokuvan ja taidan omistaa myös tämän kirjan suomeksi (Vaarallinen talo), vaikka en muista lukeneeni sitä vielä.

'' ´´Go out, I beg you, and buy me some playing cards.´´
I stared.
´´Very well,´´ I said coldly.
I could not but suspect that he was making a deliberate excuse to get rid of me.
Here, however, I misjudged him. That night, when I came into the sitting-room about ten o'clock, I found Poirot carefully building card houses - and I remembered!
It was an old trick of his - soothing his nerves. He smiled at me.
´´Yes - you remember. One needs the precision. One card an other - so - in exactly the right place and that supports the weight of the card on top and so on, up and up. Go to bed, Hastings. Leave me here, with my house of cards. I clear the mind.´´ ''
s. 153

Se on vain yksinkertaisesti niin mielenkiintoista seurata miten Poirot tulee ratkaisseeksi nämä tapaukset. Hän vain saa jotakin tehdessään sen älynväläyksen ja siinä se sitten onkin. Hän todella hallitsee niiden kuuluisien harmaiden aivosolujen käytön. Lähes ainut asia joka tekstissä tökki, oli se että siinä ei yleensä tapahtunut mitään muutosta jos aika ja/tai paikka muuttui. Varsinkin kun luin kirjaa näin vieraalla kielellä, tuli pariin otteeseen huomattua, että hupsista nyt on tainnut paikka muuttuakin jo ihan toiseksi. No mitäpä siinä, ehkäpä syy oli englannin kielen taidoissani. Christien romaanit ovat kuitenkin niitä lähes ainuita dekkareita mitä luen, ja hyllysä odotteleekin jo monta hänen teostaan lukemista, mitä odotankin innolla.

Tähdet: * * * +

Muualla kirjan on lukenut ainakin Ruusa

Haasteissa Lue oman hyllyn kirjat -haaste eteni tilanteeseen 4/65

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...