tiistai 28. elokuuta 2012

Enkelten verta - Johanna Sinisalo

Kirjan nimi: Enkelten verta
Kirjoittaja: Johanna Sinisalo
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 273
Mistä: Kirjastosta lainattu

Rupesin oikeastaan lukemaan kirjaa biologian kurssia varten. Opettaja nimittäin huomio arvosanaa antaessa, jos on lukenut kirjan ja kirjoittanut siitä biologiaan liittyvän esseen. Kovana lukiana tämä oli mukava yllätys, koska pystyin näin yhdistämään koulun ja huvin. Opettajan kehotuksesta valitisn Johanna Sinisalon kirjan Enkelten verta, missä pääosassa ovat mehiläiset tai oikeammin niiden kato.

Tarinan kertojana toimii hautaustoimistoa pitävä Orvo, joka hoitaa myös mehiläisiä. Hän on hyvin huolestunut mehiläisten pesäautiosta, ja järkyttyy kun löytää omalta pihaltaan tyhjentyneen pesän ja kuolleen kuningattaren. Aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi huolia. Orvolle tuottaa ongelmia niin hänen isänsä Ari (lihatuottaja) kuin eläinaktivisti Eero-poika.

Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen. Nimittäin lähes puolet kirjasta on Eeron eläinaktivistiblogin (Eero ´´Elukka´´ Toivonojan blogi/ Ihmisten jalostamisesta, blogi eläinten vallankumousarmeijasta ja sen toiminnasta) blogitekstejä ja kommentteja. Näissä teksteissä otettiin kantaa eläintenoikeuksiin ja -kohteluun, eläintenjalostamiseen sekä eläinten tunteiden pohdiskeluun. Blogissa käytiin myös keskustelua teuraseläimistä ja tietenkin mehiläisten pesäautiosta. Tämä oli kirjassa mielnekiintoinen ratkaisu, joka toimikin yllättävän hyvin ottaen huomioon, että tarina ei edennyt näissä osissa paljoakaan. Ainakin nämä osat olivat valistavia ja saivat pohtimaan eläimiin liittyviä asioita enemmän.

Muissa osissa itse kirjan tarina eteni. Niissä seurattin Orvon elämää ja mietintöjä mihin mehiläiset olivat kadonneet. Näissä osissa myös pohdittiin kuolemanjälkeistä elämää sekä kuolemaa (omistihan Orvo hautaustoimiston). Kirjan oli tyyliltään myös jonkin verran maagistarealismia, mikä olikin ihan jees. Sinisalo johdatti lukiaa avaten pikkuhiljaa ovia, jotka valaisivat henkilöiden menneisyyttä. Nämä asiat tietysti liittyivät myös nykyisyyteen. Esim. ryhtyikö Eero elänaktivistiksi, koska isoisä Ari oli vienyt hänet liian nuorella iällä katsomaan lihantuotantoa ja teurastusta? Ainakin kirja piti jännityksessä loppuun saakka, mutta mielestäni en kuitenkaan saanut niitä kaikkia ratkaisuja...

Hyllyssäni odottelee jo Sinisalon toinen kirja Linnunaivot, minkä tulen varmasti lukemaan, mutta siihen se saattaakin sitten jäädä. Ihan hyvä, mutta vähän liian erillaista minulle. Positiivista on kuitenkin, että sain nyt taas paljon mietittävää kirjan ansiosta. Mitä me tekisimmekään ilman mehiläisiä.

Tähdet: * * *

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Anni M., Leena Lumi, Zephyr, Sanasulka, Morre ja Mimu



Maailma ilman mehiläisiä

Johanna Sinisalon romaani Enkelten verta (Teos, 2011) on kertomus maailmasta jossa vaivaa mehiläispesien autioituminen ns. CCC (Colony Collapse Catastrophe).
’’Mainitsin pesäkadosta satunnaiselle tuttavalle tuolloin vuonna 2006. ­­- - Tuttava totesi, että onhan se ihan kamalaa, mutta eiköhän hän pystyisi jotenkuten elämään ilman hunajaa.’’
s. 11
Kuten Sinisalo kirjoittaa, monille tulee mehiläisistä ensimmäiseksi mieleen hunaja. Jos asiaa siis tältä kantilta ajattelee, niin eihän tuo mehiläisten katoaminen nyt niin hirveätä olisi. Asiat eivät kuitenkaan ole aivan näin. Mehiläisten tekemä pölytystyö on jo pelkästään rahassa mitattuna moninkertainen hunajan arvoon verrattuna. Tämä pölytys on niin tärkeää, että ilman sitä monet kasvikannat romahtaisivat, siis myös ruokakasvien.
Ajatellaan nyt maailma ilman mehiläisiä. Kuka siis pölyttäisi nämä kaikki kasvit? Tietysti on muitakin pölyttäjiä, mutta niiden työpanos ei yksinkertaisesti riitä. Mehiläiset nimittäin hoitavat niin ison siivun pölyttämisestä. No, seuraavaksi sitten pohditaan, eikös ihminen voisi hoitaa sitä. Vastaus on ei, koska sitä ei voi hoitaa koneilla.  Myöskään ihmisen käsin pölyttäminen ei toimisi, koska se on niin hidasta ja työteliästä, että hyvä jos edes pieni sato saataisiin viljelijälle itselleen. 
Onneksi ihminen on sitten niin järkevä, että tajuaa, että sen kun elellään lihalla. Ongelma tässä päättelyssä on vain se, että mistä karjalle ruuat. Tietysti näille eläimille voitaisiin syöttää esim. maissia, vehnää, perunaa tai riisiä, lajeja jotka eivät tarvitse pölytystä. Tosin maailmassa on jo nyt paljon ruokapulaa, mutta entäpä sitten kun ruokakasveja ei olisi pölyttämässä ketään. En jotenkin jaksaisi uskoa siihen, että siinä tapauksessa tätä arvokasta ruokaa, joka on selvinnyt, syötettäisiin karjalle. Eli lihateollisuudelle kävisi kehnosti, mutta siltikään jäljellä oleva ruoka ei riittäisi.
Aluksi luultavasti jotkut mahtimaat yrittäisivät ostaa muiden maiden satoja kokonaisuudessaan (kuten kirjassa Yhdysvallat yrittivät ostaa muiden valtioiden koko pähkinäsatoa). Tämäkään ei kauaa onnistuisi, koska ongelma olisi maailmanlaajuinen, eikä kenelläkään olisi enää varaa luopua sadostaan. Ruuan hinta kohoaisi pilviin ja koko maailma luisuisi sotaan. Sotaan, jonka palkintona on ruokaa. Kuinkahan kauan siinäkin menisi, että koko maailma luhistuisi lopullisesti.  Albert Einstein on kuulemma sanonut, että mehiläisten kadottua, ihmiskunnalla olisi nelisen vuotta elinaikaa jäljellä.
Tämä tapahtui siis kirjassa, mutta ihan oikeasti on myös tapahtunut mehiläisyhdyskuntien romahtamista, varsinkin Yhdysvalloissa. Varmaa syytä ei tiedetä, mutta sen uskotaan johtuneen virus- ja sieni-infektioista. Ehkä kuitenkin mehiläiset ovat vain saaneet tarpeekseen jatkuvasta matkustelusta ja hunajan riistosta, ja yksinkertaisesti nostaneet kytkintä. Meidän olisi ehkä aika ruveta arvostamaan enemmän mehiläisiä, koska ilman niitä me olisimme tuhoon tuomittuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...