perjantai 4. elokuuta 2017

Inferno - Dan Brown

Kirjan nimi: Inferno
Kirjailija: Dan Brown, suomentanut Jorma-Veikko Sappinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 466
Mistä: Lahja

 ' Maanantai. Langdon siirsi kivuliaat ajatuksensa väkisin viimeisiin muistikuviin ennen katkosta: kylmä ja pimeää, kävely yksin Harvardin kampuksen poikki lauantain iltaluennolle. Tapahtuiko se toissapäivänä? Hänet valtasi entistä viiltävämpi hätäännys, kun hän yritti muistella luentoa ja aikaa sen jälkeen. Ei mitään. Sydänmonitorin piipahtelu nopeutui. '
s. 20-21

Harvardin kuuluisa symboliikan professori Langdon on täällä taas. Tällä mahdottomien mysteerien ratkaisemisesta Enkelissä ja demonissa, Da vincin koodissa sekä Kadonneessa symbolissa tutulla professorilla on taas uusi tutkimus käsissään. Ongelmana on vain että Langdonilla ei ole hajuakaan, mitä hänen pitäisi ratkaista ja ketä hänellä on vastassaan. Hänen muistinsa on pyyhkiintynyt kahdelta viime päivältä. Tässä ajassa hän on jotenkin päätynyt Harvardin kampukselta Italialaisen sairaalan vuoteelle ampumahaava päässään. Rakkaan tweed takkin vuorien sisältä löytyy myös mystinen projektori, jonka alkuperästä Langdonilla ei ole tietoakaan. Pian aseen piippu on kuitenkin taas kohotettu. Professori Langdon on sen tähtäimessä.

Professorin onneksi harvinaisen älykäs ja kykeneväinen nuori tohtori Sienna Brooks onistuu pelastamaan heidät Firenzen pimeään yöhön. Vyyhti johon professori on sotkeutunut on tappava ja takaa-ajajat ovat aivan heidän kintereillään. Ainut keino, jolla hän voi pelastaa itsensä, Siennan ja koko ihmiskunnan on onnistua ratkaisemaan kyseinen mysteeri. Mysteeri, jossa kaikki kietoutuu kieroutuneesti Danten Jumalallisen näytelmän helvetin ympärille. Aika käy vähiin. Pystyvätkö Langdon ja Sienna lopulta estämään infernoa pääsemästä valloilleen?

´ Kaiverretusta luusta heijastetussa valokuvassa oli synkkä öljymaalaus, joka käsitteli inhimillistä kärsimystä: tuhannet sielut kokivat hirmuista kidutusta helvetin eri tasoilla. Tuonela oli kuvattu poikkileikkauksena, jossa maan pinnalta ulottui luolamainen, suppilomainen kuilu mittaamattomiin syvyksiin. Alaspäin kapeneva helvetinkuilu oli jaettu yhä kasvavan kurjuuden portaisiin, joista jokaisella maijaili erilaisia piinattuja syntisiä '
s. 66

 Aivan aluksi sanottakoot, että Danten helvetin käyttäminen tarinan jatkuvana pohjapiirteenä oli nerokas - ainakin ajatuksena. Langdonin luennoinnit aiheesta ja muut viittaukset ja kuvaukset loivat valtaisan innon löytämään kyseinen teos käsiinsä ja ruveta lukeman. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa Brownin kirjasta. Inferno on oikeastaan aikalailla kuin halvempi kopio edellisistä Langdonin seikkailuista. Jotenkin tarina ei vain ottanut tuulta alleen. Brown on pyrkinyt ratsastamaan liikaa Danten helvetin aalloilla, ja syytikin joka tuutista vain rutto ja hävitys viittauksia. Toisaalta en saanut myöskään juurikaan oteta henkilöhahmoista, vaan nekin jäivät hyvin etäisiksi ja näin lukijan näkökulmasta merkityksettömiksi.

Milenkintoisen aspektin kirjaan loi kuitenkin huoli väestön liikakehityksestä. Lukioaikana tuli luettua maantietoa jonkin verran ja silloin kyseiseen aiheeseen tuli tutustuttua. Nykyäänhän kehitys on hyvin eksponentiaallista ja elintason ollessa niin korkealla kuin länsimaissa, maapallon luonnonvarat eivät vain riitä. Brown laittaakin lukijan ajattelemaan olisiko sittenkin parempi että ihmiskuntaa kohtaisi jonkinlainen tuho, joka karsisi laumaa niin kuin rutto keskiajalla, jos vaihtoehtona on suurempi tuho tai jopa sukupuutto. 

Tartuin tarkoituksella näin pitkän lukutauon jälkeen niin sanottuun varmaan page-turneriin, jota voisi rennosti lueskella ottaessa aurinkoa. Inferno onnistui kuitenkin toimimaan juuri päinvastoin. Välttelin siihen tarttumista, koska se tuntui noh suoraan sanottuna hyvin puuduttavalta ja turhalta. En sano, että siinä ei olisi ollut hyviäkin puolia. Ihmeekseni lopussa kun asiat rupesit paljastumaan, jäin melkein koukkuun, koska Brownin twistit olivat minulle täysin odottamattomia. Tätä kesti ikävä kyllä vain hetken, kun taas aivan viimeisillä sivuilla koko tarina läsähti kasaan kuin huonosti kohonnut kakku. Noh aina ei voi napata, mutta eipähän tarvitse enää pohtia olisiko sittenkin pitänyt käydä katsomassa se tähän perustunut leffakin. 

Tähdet: * +

Muualla luettu: Kirsin kirjanurkka, Kujerruksia,  Olipa kerran kirjablogiVinttikamarissaAnna minun lukea enemmänKirjaimellista ja Lukemattomia lukemattomia    

torstai 3. elokuuta 2017

Heinäkuun kooste - Paluu hiljaiselosta


Pitkä aika on kulunut siitä kun vimeeksi on tullut raapusteltua näkemyksiä kirjahyllyn pölyttyneistä asukeista. Paljon on tapahtunut näinä kahtena hiljaiselon vuosina, jolloin lukiolaistyttö Kirkkonummelta on sukeltanut Otaniemen opiskelijaelämään kauppakorkeakoulussa. Kuten arvata saattaa niin sosiaaliset kuin opiskelukiiret päätyivät lopulta viemään kaiken aikani aah nin rakkailta kirjoilta, mitä ennen luin jatkuvasti. Kurssikirjallisuutta on kylläkin tullut kahlattua läpi, mutta pitkän päivän jälkeen se rauhoittuminen ja romaanin maailmaan uppoaminen on tuntunut yllättävän hankalallta ja pikkuhiljaa aika vapaa-ajan lukemisten välillä on pitkittynyt ja pitkittynyt...

Ilokseni olen nyt kesällä päässyt taas lukemisen makuun ja muistanut kuinka nautinnollista on vain uppoutua hyvän kirjan maailmaan. Tästä inspiroituneena olenkin päättänyt pyrkiä herättelemään taas henkiin tämän rakkaan harrastuksen, jossa pääsen myös jakamaan tuntemuksia, joita kirjat ovat minussa herättäneet. 

Mitä siis voi olettaa tulevaisuudelta. Ainakin sitä, että pyrin tosiaan postaamaan taas lukemistani teoksista. Olen kuitenkin huomannut lukutottumustenikin muuttuneen. Siinä missä aiemmin useamman kirjan samanaikainen lukeminen oli minulle kauhistus, niin nykyään nautin sen tarjoamasta valinnanvapaudesta fiiliksen mukaan. Yleensä minulla onkin nykyään kesken niin jokin hiukan raskaampi teos ja sitten vastapainona jotain takuuvarmaa rentoutta. 

Heinäkuussa luettu:
- Ruhtinas, Niccoló Machiavelli
- Kohti nollapistettä, Agatha Christie

Päivitän linkit teksteihin sitä mukaa kun ne valmistuvat.

Ei sitten muuta kuin hyvää kesää kaikille ja tästä tämä taas lähtee! :D


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Kirkkonummen pääkirjasto


 Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. - La petite lectrice

Elikkäs kun huomasin Katrin organisoiman tempauksen (hiukkasen myöhässä mutta kuitenkin) oli aivan pakko päästä itsekkin postaamaan ja kertomaan omista rakkaista kirjastokokemuksistaan. Lisää tietoa itse kampanjasta saa mm. Katrin sivuilta =)

Olen aina kokenut kirjastot hyvin rauhoittavina paikkoina. Rakastan sitä tunnetta kun on keskellä erilaisia teoksia, ja tuntuu että koko maailma on avoinna kunhan vain uskaltautuu ojentamaan pienen kätösen ja kurottamaan kohti hyllyä. Kirjasto on se paikka, joka on mahdollistanut niin monet matkat ja auttanut vaalimaan sivistystä. Itselleni ensikosketus kirjaston maailmaan oli ala-asteellamme viikottain vieraillut kirjastoauto, joka hiukan vanhempana lapsosena muuttui Masalan kirjaston saleihin. Nyt jo täysi-ikäisenä ja syksyllä kauppatieteiden opinnot Aallossa aloittavana opiskelijana kirjaston kuluttamisvauhti on ehkä hidastunut kaikkien oppikirjojen vaatiman ajantarpeen vuoksi, mutta edelleen sillä on hyvin tärkeä paikka sydämessäni.

Kirjasto on äärimmäisen tärkeä palvelu eikä se edes vie kovin isoa siivua kunnan budjetista - monin paikoin alle 1%. Kirjasto on ylipäätänsä niin paljon enemmän kuin vain hyllyssä nököttävät teokset. Kirjasto on kohtaamispaikka, se on paikka josta voi löytää luotettavaa tietoa, paikka joka ylläpitää sivistystä Suomessa. Monilla ei ole varaa ostaa kirjoja omiin tarpeisiinsa, koska ne ovat niin kalliita. Ilman kunnon kirjastoverkostoa tiedosta tulee asia johon kaikilla ei ole yhtäläistä mahdollisuutta, mikä luo osaltaan eriarvoisuutta. Kirjastoissaon tärkeässä osassa myös mahdollisuus käyttää tietokonetta, tulostaa tai vaikkapa kopioida. Asioita joita kaikkien kotona ei ole mahdollista tehdä. 

Olen ollut nyt onnekas ja päässyt työskentelemään kesän Kirkkonummen pääkirjastossa, mikä on vielä entisestään korostanut minulle kuinka tärkeä osa monien elämää kirjasto on. Kirkkonummen pääkirjaston lastenosastolla luodaan jo ensimmäiset siteet uuteen lukijasukupolveen ja aikuisten osaston hyllyvälejä poukkoillessa oppii joka kerta taas jotakin uutta. Iloisesti olen myös kirjoitellut tiheään tahtiin lisää kirjastokortteja niitä halaville, enkä näe että asiakaskunta olisi katoamassa mihinkään. On ollut hyvin palkitsevaa nähdä kirjaston toimintaa molemmilta puolilta ja kirjasto on ehdottomasti instituutio joka tulisi säilyttää!


Tekemiäni yllätyslainauskasseja!

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Talo Dublinissa - Maeve Binchy

Kirjan nimi: Talo Dublinissa (Tara Road)
Kirjailija: Maeve Binchy, suomentanut Kaisa Luntinen
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1998, suomennos 1999
Sivumäärä: 486
Mistä:  Kirjaston poistokirja

' Nora Johnson hämmästyi Rian uutisesta. ''Jopa oli yllätys'', hän sanoi kahdesti.
Äidin päivittely ärsytti Riaa. ''Miten niin yllätys? Tiedät että rakastan Dannya, tiedät että hän rakastaa minua. Mitä muuta me tekisimme kuin menisimme naimisiin?'' [- -]
''Hän on liian hyvännäköinen'', äiti sanoi.
Hilary ei ollut yhtään innostuneempi, ''sen Dannyn kanssa kannattaa pitää varansa, Ria.'' [- -]
''Joo, mutta pidä häntä silmällä, hän on niin kunnianhimoinen. Hän ei tyydy tienaamaan leipäänsä niin kuin tavalliset pulliaiset, hän haluaa kuun taivaalta. Se paistaa hänestä kauas.'' '
s. 33-34

Nuori nainen Ria Johnson työskentelee Dublinilaisessa kiinteistönvälitystoimisto vastaanottovirkailijana. Irlannin kelttitiikeri on tuloillaan ja kiinteistömarkkinat ovat murroksesa. Samaiseen toimistoon kiinteistönvälittäjäksi ryhtyvä Danny, haluaa myös osansa tästä kehityssuunnasta. Kun tämä kunnianhimoinen ja filmitädennäköinen mies iskee silmänsä Riaan, tämä ei voi uskoa onnean. Kerrankin joku mies huomaa hänet, eikä hurmaannun päätä pahkaa hänen parhaan ystävänsä Rosemaryn upeasta ulkonäöstä! Ria ja Danny rakastuvat, ja Ria sulkee silmänsä ja korvansa kaikkien varoituksilta. Lopulta Danny päättää tehdä uhkarohkean siirron saadakseen kuuluisan kiinteistömogulin Barney McCarthyn suosion ja saadakseen rahat hänen ja Rian yhteiseen viktorianaikaiseen unelmataloon Tara Roadilla.

Myöhemmin Dannystä on tullut Barneyn oikea käsi ja hän ja Ria asustavat unelmiensa elämää Tara Roadilla kahden lapsensa kanssa. Tara Roadin keittiö on koko naapuruston ja Rian suuren tuttavapiirin hermokeskus, jossa kaikki aina viihtyvät ja jotakin herkkuja on aina tarjolla. Ria ei voisi kuvitellakaan mitään ihanampaa elämässä, kunnes eräänä päivänä hänen idyllinen maailmansa romahtaa. Päästäkseen pakoon kaikkien sääliviä katseita, päättää hän kerrankin tarttua sattuman järjestämään tilaisuuteen vaihtaa kesän ajaksi koteja Yhdysvalloissa asuvan Marilyn Vinen kanssa, jolla on omat tragediansa taustalla päästä vaihtamaan maisemaa.

' ''Onko puhelimessa Danny Lynchin vaimo?''
''En tiedä.''
''Anteeksi kuinka?''
''Me eroamme. Irlannissakin saa nimittäin nykyään avioeron.''
''Sitten tämä oli tosiaan huono hetki soittaa. Olen todella pahoillani.''
''Ei ihan hyvä hetki tämi oli. Tehdään sitten niin.''
''Ai miten?''
''Vaihdetaan koteja heinäkuuksi ja elokuuksi.'' '
s. 207

Maeve Binchyn Talo Dublinissa on todella koskettava ja sydämellinen kertomus arjesta, jossa kaikilla on omat taakkansa ja toiveensa kannettavaan. Sen sivuilta suorastaan paistaa elämä, jossa jokaisella on omat näkemyksensä tilanteissa ja jossa kukaan ei tiedä kaikkea. Vaikka Ria olikin romaanin päähenkilö, olivat sen sivut kuitenkin täynnä erilaisia hahmoja, jotka kaikki pääsivät vuorollaan kertojan rooliin. Tässä kirjassa on myös selvästi kaksi osaa niin kerronnallisesti kuin henkilöidenkin kannalta. Aluksi on idylli, jossa kaikki on ihanasti, ja sitten tapahtuu muutos, jolloin heistä rupeaa paljastumaan asioita, joita he ovat piilottaneet tarkasti hymyverhon alle. Tämä kahtiajakoisuus rytmitti siis kirjaa, ja erityisesti henkilöhahmoissa tapahtuien muutosten ja paljastusten tuntuivat toimivan.

Tarinan miljöö on myös niin ihastuttava, että siitä on aivan pakko sanoa pari sanaa. Itseäni Irlanti on aina kiehtonut ja jotakin siinä luonnossa, kulttuurissa ja historiassa on joka vain sykähdyttää. Talo Dublinissa sijoittuu juuri tuohon murroskauteen kun Irlannista kehittyi yksi Euroopan vauraimmista maista aivan hetkessä, ja kerronnassa mukana pysyvät Dannyn bisnekset kuvastivat omalla tavallaan tätä tapahtumaa kirjan sivuilla. Ajankohta on siis todella kiehtova, ja huokailin myös ihastuksesta, kun sivuilla kuvailtiin Rian ja Dannyn kotia Tara Roadilla, ja sitä kuinka he niin huolella ja rakkaudella sisustivat sitä. Kirjan nimikin jo viittaa siihen, että koko tarinan keskiössä on juuri tuo talo Tara Roadilla ja kaikki pyörii sen ympärillä ja erityisesti sen lämminhenkisessä ja valoisassa keittiössä.

Talo Dublinissa on kaunis romaani elämästä, vaikeuksien voittamisesta sekä kasvamisesta ihmisenä. Tietysti tari on joksenkin ennalta arvattava, mutta kun vertaan tätä vähän samankaltaisen juoni-idean omaavaan Jane Greenin Life Swapiin niin Binchyn romaani on kyllä niin paljon parempi ja koskettavampi! Vaikka esimerkiksi Rian jatkuva naivuis ja parin muunkin henkilöhahmon hallitseva luonteenpiirre välillä turhauttivatkin, on tarinan ja sen henkilöiden kantava voima se lämpö, joka sen sivuilta huokui. Tätä lukiessa oli enimmäkseen hyvä fiilis ja tällaisena hyper kiireisenä aikana, jolloin on hyvä jos ehdin edes kirjaa avata, niin tämä toimi ihanan kevyenä ja helppokielisen yksinkertaisena vastapainona kaikelle muulle.

Tähdet: * * * +

Lue oman hyllyn kirjat -haaste etenee hitaasti mutta varmasti tilanteeseen 25/65

Muualla luettu: Lukumatkalla ja Kirjavalas

torstai 14. toukokuuta 2015

Linnunrata - Douglas Adams

Kirjan nimi: Linnunrata - viisiosainen trilogia
Kirjailija: Douglas Adams, suomentanut Pekka Markkula & Jukka Saarikivi
Kustantaja: Wsoy
Julkaisuvuosi: 1979-1992
Sivumäärä: 798
Mistä:  Aleostos


´  ''Mutta herra Dent. Suunnitelmat ovat olleet nähtävillä kunnantoimistossa yhdeksän viime kuukautta.''
''Aivan. Kuultuani asiasta menin oitis katsomaan niitä. Niistä ei ole ihmeemmin kylällä huudeltu, vai mitä? Itse asiassa niistä ei ole kerrottu kenellekään.''
''Mutta suunnitelmat ovat olleet näytteillä...''
''Näytteillä? Minun oli kömyttävä kellariin katsomaan niitä.''
''Näyttelyosasto on toimiston kellarissa.''
''Taskulampun kanssa.''
''No, sähköt olivat kaiketi poikki.''
''Samoin kuin portaat.''
''Hyvä on, mutta joka tapauksessa te näitte ilmoituksen tien rakentamisesta.''
''Kyllä'', Arthur sanoi, ''Kyllä minä näin. Se oli näytteillä lukitun arkistokaapin alimmassa laatikossa käytöstä poistetussa vessassa jonka ovessa luki Varokaa leopardia!''  ´
s. 12-13

Arthur Dentin torstaiaamu ei voisi kovin paljon kurjemmin käynnistyä. Edes auringon myötätuntoiset säteet eivät pysty muuttamaan sitä seikkaa, että hänen pihallaan jököttää puskutraktori valmiina repimään hänen talonsa romuksi uuden ohitustien vuoksi. Arthurin kehnoa päivää ja sitäkin synkempää mieltä ei myöskään auta se, että hänen outo ja hiukan kajahtanut tuttunsa Ford Prefect raahaa hänet baariin höpisten jotakin maailmanlopusta. Arthur tai muu ihmiskunta ylipäätänsä eivät ole nimittäin tietoisia, että Vogonien rakennuslaivasto on tulossa tuhoamaan maapallon muutaman minuutin kuluttua uuden hyperavaruuspikareitin tieltä. Ford on kuitenkin kotoisin pieneltä planeetalta Betelgeuzen lähistöltä, ja siten vakiintuneena avaruuden seikkailijana on tietoinen odottavasta tuhosta.

Maapallo siis tuhotaan, mutta taitavana liftarina Ford onnistuu keplottelemaan itsensä ja Arthurin turvaan ohi lentävälle avaruusalukselle. Heille ei kuitenkaan jää aikaa jäädä suremaan maapallon kohtaloa, koska kyllähän maailmankaikkeudesta tekemistä ja sattumuksia löytyy. He lyöttäytyvät yhteen, hyvin hyvin epätodennäköisten sattumusten kautta, Linnunradan kaksipäisen presidentti Zaphadin, Trillianin ja hyvin masentuneen robotti Marvinin seuraan, ja osin yhdessä ja osin erikseen he pääsevät kuulemaan vastauksen kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, näkemään jumalten viimeisen viestin luomakunnilleen ja kokemaan huippuillallisen maailmanlopun ravintolassa. Kyllähän siinä sivussa myös onnistutaan pelastamaan koko maailmankaikkeus ja saadaan selville mihin englantilaisten rakastama kriketti perustuu - ja nämä kaksi asiaahan ovat täysin yhdenvertaiset kaikilla mitatuilla ja mittaamattomilla tavoilla.

´  Aikamatkailua pidetään yhä yleisemmin riesana. Historia saastuu. Ensyklopedia Galactiaalla on paljon kerrottavaa ajassa matkustamisen teoriasta ja käytännöistä. Suurin osa siitä on täysin käsittämätöntä sellaiselle, joka ei ole opiskellut vähintään neljän ihmisiän ajan korkeampaa hypermatematiikkaa, ja koska se oli mahdotonta ennen kuin aikamatkailu keksittiin, vallitsee jonkin verran hämmennystä siitä kuinka ajassa matkustaminen alunperin keksittiin. Yksi ongelman ratkaisuyritys on se, että aikamatkailu, luonteestaan johtuen, on keksitty yhtä aikaa jokaisena historian hetkenä, mutta se on selvästikin pelkkää puppua.
Siinä on vain se hankala puoli, että suurin osa historiaa on myös pelkkää puppua. ´
s. 404

Sekopäistä. Täysin ylitsepääsemättömän järjettömän nerokasta ja sekopäistä. En oikein tiedä, miten edes pystyisin kuvailemaan lukukokemustani, koska Adamsin viisiosaisessa scifi-parodiassa ei sinäänsä ole mitään järkeä, mutta kuitenkin se avartaa maailmankatsomusta. Se tekee mahdottomasta totta ja todesta mahdotonta. Tätä lukiessa ei voi muuta kuin vuoroin hekottaa vedät silmissä niin naseville ja osuville jutuille, jotka on vain aivan pakko lukea ääneen lähimmille henkilöille (myös kissat tai muut lemmikkieläimet sopivat yleisöksi muiden väsyessä jo kuuntelemaan jatkuvaa lainaustulvaa), ja vuoroin vain toljottaa sivua suu ammottaen hämmennyksestä mitään mistään tajuamatta, mutta samalla vaikuttaneena. Adamsin näppärän kielen ja järjettömät tapahtumat vielä kruunasi itse Linnunradan käsikirjan randomit toteamukset ja tietoiskut muun sekoilun lomassa lähes aiheesta kuin aiheesta. Enpä aiemmin tiennytkään, että kadonneet kuulakärkikynät asuttavat yhtä hämärää planeettaa linnunradalla.

Itse kiinnyin Adamsin teoksissa niihin lukuisiin erilaisiin robotteihin ja tietokoneisiin joita sen sivuilla viiletti. Täysin ylitse muiden on tietenkin planeetan kokoiset aivot omaava huippuälykäs Marvin-robotti, johon oli unohdettu kytkeä mielihyväanturit, jonka seurauksena se oli aina hyvin allapäin ja raahusti vain eteenpäin tehden siltä pyydettyjä vähäpätöisiä ja täysin sen älykkyyttä aliarvostavia tehtäviä. Marvin oli jotenkin niin sympaattinen ja sydäntä aina rutisti kun hänet unohdeltiin matkasta milloin missäkin. Yleisesti ottaen henkilöt olivat kuitenkin hyvin pinnallisia, ja tarina kulki pitkälti vain sitä rataa, että seurattiin kuinka  Ford turhautui siihen kuinka hän joutuu jatkuvasti selittämään asioita kaikkea pölmistelevälle Arthurille, joka ei kuitenkaan sisäistä edes yksinkertaista vastausta. Toisaalta ei se menoa sinäänsä haitannut, koska mielestäni Linnunradassa ei ole niinkään kyse tarinasta tai henkilöistä vaan sen luomasta maailmasta ja nokkelasti sivaltavasta tekstistä.

Mielestäni Linnunradan käsikirja liftareille on ehdottomasti paras Douglas Adamsin viisiosaisesta sarjasta. Siinä itse käsikirja saa enemmän suunvuoroa, ja teksti vilisikin juuri sen nokkeluuksia. Muut osat olivat ihan okeita, vaikkakin välillä tuntui, että niissä ei hirveästi uutta tuntunut olevan ja käsikirjakin jäi taka-alalle, vaikkakin kyllähän niitä kohelluksia aivan kiitettävästi löytyi kaikista osista, olihan kyseessä Arthur ja Ford. Myös jotkin asiat tuntuivat jäävän vähän kesken ja selityksiä ei aina tarjoiltu, mutta sellastahan elämä on. Sanoisin, että en suosittele lukemaan sarjan kaikkia osia putkeen, koska uskon jatko-osien toimivan parhaiten välipaloina muiden kirjojen lomassa kun haluaa palata fiilistelemaan Linnunradan maailmaa uuden tarinan voimalla. Itse luin nämä kaikki perätysten, ja täytyy todeta, että puhti oli loppua siinä puolen välin tietämillä, koska vaikka Adamsin teksti on aivan mahtavaa niin siihen kehkeytyy yllättävän nopeasti ähky, jolloin sen vitsit eivät enää iskekään yhtä hyvin kuin aiemmin. Mutta suosittelen kyllä ihmeessä tutustumaan edes ensimmäiseen osaan, koksa naurulihakset pääsevät kyllä kunnolla töihin, eikä tunnettu maailma tunnu enää samalta.

Linnunrata sisältää teokset:
- Linnunradan käsikirja liftareille (The Hitch-Hiker's Guide to the Galaxy)
- Maailmanlopun ravintola (The Restaurant at the End of the Universe)
- Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki (Life, the Universe and Everything)
- Terve, ja kiitos kaloista (So Long, and Thanks for All the Fish)
- Enimmäkseen harmiton (Mostly Harmless)

Tähdet: Linnunradan käsikirjä liftareille: * * * * +
               Muut osat: * * *

Muualla luettu: Taikakirjaimet, Kirjojen rakastaja, Kirjaneidon tornihuone, Oksan hyllyltä ja Mustetta paperilla

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...